Peilipiirongille uutta pintaa

Tämä, niin kuin moni muukin minun kalusteprojekti sai alkunsa Tori.fi:stä.

Peilipiironkihaku toi näytölle ihastuttavan kalusteen. Juuri sen verran koristeellinen ettei mene överiksi, persoonallinen ja ikäänsä nähden suht hyvässä kunnossa. Kiinnostus kohdetta kohtaan vahvistui myös tiedolla, että ovien lukot toimii ja avaimetkin niihin on olemassa.

Alkuperäinen kuva katosi rikkoutuneen puhelimeni myötä. Peilipiironki oli kuitenkin valkoinen tai maalattu valkoisen eri sävyihin. Maalauskäsittely oli tehty pensselillä ja telalla, joka ei mielestäni tehnyt oikeutta tälle persoonalliselle käsityölle. Lipaston sisäosat olivat käsittelemättömät. Ajan saatossa puun luonnollinen väri vain oli hautautunut värikynien ja mustelättien alle. Sitä oli käytetty myös piirustuspohjana. Käyttöjäljistä pystyi päättelemään sen että kalusteen alkuperäinen käyttötarkoitus oli jäänyt unholaan vuosikymmenet sitten. Vaikka myyjä painotti kalusteen arvoa ei se mielestäni ollut sitä saanut osakseen.

Käynti ostokohteessa valotti myös ehostuksen jälkeä. Se ei ollut niin hyvässä kunnossa kuin myynti-ilmoitus oli antanut ymmärtää. Jos päätyisin kantamaan kalusteen autoon pitäisi tuolle huonekalulle tehdä ensin täydellinen käsittely, joka saattaisi olla työläs sekä aikaa vievä. Puhdistus, maalinpoisto, hionta, otsonointi, pohjamaalaus sekä pintakäsittely. Lukot ja helat piti myös puhdistaa maalinpoistoaineessa metalliharjalla. Hinnan sai sovittua sen verran alemmaksi, että lipasto lähti mukaan ja sitä ehostelin pitkin kulunutta talvikautta. Puhdistusoperaatiosta löytyy aiemmin tehtyä artikkelia josta näkee mm. mitä vanha maalipinta kätki alleen. Kurkkaa http://www.valiniemi.com/blogi/?p=2837

Hiottuna lipasto odotteli sitten pidempään uutta motivaatiota sekä lämmintä säätä. Tallissa maalauksen mahdollistaminen onnistuukin vasta pakkasten ohituttua.

Projekti valmistui lopulta kesään mennessä. Tähän tarvitsi oikeastaan ostaa vain tuon pintamaalin. Kaikki muu löytyi omasta varastosta, jotka olivat jäämiä muista kalusteprojekteista.

Tiesin oikeastaan heti ettei värisävy voi olla rakastamani kalusteväri musta. Eikä se voinut olla tavanomainen valkoinen joka latistaisi kalusteen ulkonäköä. Sen persoonallinen malli tarvitsisi loppusilaukseen väriä jossa olisi sopivasti lämpöä sekä kodikkuutta. Siitä tulisi myös tuohon huonetilaan se väripilkku jota tila tarvitsee.

Vaikka vihreään sävyyn lopulta varmana päädyin, piti kaupan värikoodiläpysköjä jonkin aikaa käsissä pyöritellä. Sävyjä oli niin monta. Joskus olen kuullut maalisävyn valinnan ohjeistukseen sellaisen ohjenuoran, että valitsemistaan top 3 sävyistä kannattaa päätyä lähes aina siihen vaaleimpaan vaihtoehtoon. Onneksi taas tein niin.

Kaluste on nyt meidän yläkerran aulassa. Käyttötarkoitus se alkuperäinen kampaus/meikkipöytä. Siihen sopiva tuoli saattaisi olla seuraava projektini, mutta tällähetkellä sen metsästys ei ole ajankohtaista. Aikani kuluu canvaspohjia väritellessä.

Käväisehän Vällylän etusivulla olevassa taidegalleriassani. Sinne tallettelen töitäni jotka ovat myös ostettavissa.

🌻

Tallennettu kategorioihin Antiikkia, Sisustaminen, Tee se itse | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Kesä tuli kotikanalaankin

Lillevillan asukit kuopsuttavat tyytyväisinä multakuoppia uudessa ulkohäkissään. Kovaääninen kaakatus kuuluu varmasti 500m päässä olevaan naapuriinkin, vaikka laumasta se kukko puuttuukin. Ne saattaa välillä mieltään ilmaista tuolla ääntelyllään, kun joku käy munat pesästä tyhjäämässä. Kaakatus kuulostaa silloin siltä, että nyt ottaa kupoliin ja huudan sen koko maailmalle 🙂

Enimmäkseen ovat kuitenkin hiljaisia ja tyytyväisiä kanasia.

Vapuksi valmistunut aitaus toi niille runsaasti liikkumatilaa ja lisää virikkeitä.

Viimekesä kokeiltiin pitää vapaita kanoja. Nopeasti huomattiin, että lauman reviiri laajeni päivä päivältä. Lopulta niiden mielestä oli mukavampaa pyöräyttää munat kuusien alle kuin kanalan pahnapedille. Vielä tänäkin keväänä bongailtiin muutamia kanojen ”pesiä” metsästä joissa kanamunat oli talvikuukaudet säilyneet.

Vapun aikoihin myös yksi kanoista alkoi ylläen oireilla. Dooris, joka oli ollut lauman ”johtaja” alkoi varoa toista jalkaansa. Päivä päivältä jalan toimintakyky heikkeni. Kanahalvaus Marek ilmeisesti oli saanut siitä otteen. Oireista 2 viikkoa, niin kana löytyi lopulta kuolleena. Koko tuona aikana Dooris näytti hyvinvoivalta ja söi. Ainut oire tosin oli, että vasemman jalan toimintakunto oli mennyt kokonaan.

Kuva onkin napattu tuona päivänä, kun jalkavaiva huomattiin.

Olikin tarkoitus päästää tuo kaunis otus kanojen taivaaseen pian vapun jälkeen, mutta takatalvi viivästytti täytääntöönpanoa. Kana ei vaikuttanut kärsivältä siksi voitiin odottaa.

Luonnollinen poislähtö oli toisaalta helpotuskin. Oman lemmikin lopetus ei ole helppo tehtävä. Näihinkin otuksiin kiintyy aivan samoin kuin koiriin ja muihinkin kotieläimiin. Dooris saikin erityiskohtelua viimeisinä elinpäivinään. Se pääsi puutarhaan popsimaan kukkapenkkien kastematoja ja nurmelle päivää paistattelemaan. Muu lauma seurasikin sen paapomista kateellisina aitauksestaan, ymmärtämättöminä miksi heitä ei päästetä mukaan.

Lauma on nyt nelilukuinen, kuten sen alunperin pitikin olla.

Fenix uskaltautui lähikuvaan.

Lillevillan sisäosat on levytetty keltaisella maatilavaneerilla. Lattiassa on poistoventtiili josta pesuvedet saa valuteltua ulos. Noin kolme kottikärryllistä vanhoja pahnoja lapioin pois kanalan lattialta. Sen jälkeen lakaisin purut nurkista ja levitin fairy pesuveden katuharjalla seinäpinnoille ja lattialle. Vedellä huuhtelu ja hetken kuivaus niin sai lisätä puhtaat kutterit lattiaan.

Kanat on hassun pelokkaita otuksia. Vain yksi laumasta uskalsi siivouksen jälkeen heti palata mökkiin. Muut istuivat ulkohäkissä orrella vesisateessa yömyöhälle. Reppanat oli melko surkean näköisiä. Kylmyys varmaan lopulta nöyryytti ne suopumaan sisätiloihin.

Nyt ne vaikuttavat tyytyväisiltä ja onnellisilta kanoilta. Kanamunia tulee 3-4 päivässä.

Vesiastioita on useita, ulkohäkissä ja sisätiloissa. Kauroja saatavilla sekä kanarehua. Joka päivä saavat näin kesä aikaan kasat tuoretta heinää (talveksi varastoin kuivaheinää) ja välillä niitä kotiruan loppuja: keitettyjä perunoita, makaronia ja leipää suurustettuna veteen. Kanamunankuoria pienin myös ruoan mukaan vaikkakin täysrehu jo kalkin sisältääkin.

Kanat ovat mukavia hyötyeläimiä ja suhteellisen helppoja ylläpitää. Luomumunat ovat myös maukkaampia verrattuna kaupan kanamuniin.

Välillä munintataukojakin tulee, mm. silloin, kun ovat sulkasadolla. Hormonivaje vaivaa tuolloin ja kaikki energia meneekin uuden sulkakerroksen kasvatamiseen. Sulat vaihtuvat välillä parikin kertaa vuodessa.

Nyt vain odotellaan sitä säätiedotteissa luvattua helleaaltoa. Muistetaanhan huolehtia myös kotieläinten riittävästä nesteytyksestä 😊

Tallennettu kategorioihin Eläimet, kotikanala, Luokittelematon, Tee se itse | Avainsanoina , , , , | 2 kommenttia

Maalaus inspiraatio palasi

Nuorena tyttönä aloitettu maalausharrastus vei pitkän tauon jälkeen taas mukanaan.

Tuota harrastusta olen kokeillut aloitella uudelleen menneinä vuosina muutamia kertoja. Siihen yksittäistauluun se puuha on kuitenkin aina jäänyt. Metsäneläimet aiheella mm. testailin hankkimiani akryylivärejä. Onneksi nuo maalit sentään ovat säilyneet, tässä kunnon innostusta odotellessa.

Tämä talitintit oksalla-taulu onkin se viimeisin eläinaihe.

Akryylimaalit oli siis jo tullut koekäytettyä, mutta nyt vasta polte tuohon harrastukseen heräsi uudelleen eloon. Talviloma oli ilmeisesti tarpeeksi pitkä, kun kaksi viikkoa sai kotostella. Aika tuottoisa tuo loma lopulta olikin, kun neljä talvimaisemaa sain maalattua. Tallissa oli vielä liian kylmä kalustemaalaukseen. Siellä se peilipöytä odottaa ja senkin aika tulee vielä.

Mitään sen kummempaa talvilomasuunnitelmaa ei ollut. Kotona siis pääsääntöisesti oleilua, vähän koululaisten kuljettamisia koululle tai kotiin ja ulkoilua. Paljon aikaa jäi myös maalaustelineen ääressä istumiseen. Sitä siinä istuessa hurahtaa tunti, kaksi ja kolme helpostikin.

En tiedä miksi aikoinaan kyllästyin maisemamaalaukseen. Sitä ei vain huvittanut enää lasten synnyttyä tehdä. Harrastus toki vaatii sitä aikaa, mitä tuoreella äidillä ei ollut ylimääräistä. Koko maalaustaidon uskoin myös jossain vaiheessa kadottaneeni. Ajattelin aina, että viimeistään eläkeiässä tuota harrastusta sitten ehkä jatkaisin. Oikeastaan nyt ajateltuna yhtään vanhempi ei sovikaan olla. Maalausta tekee tunteja istuen, selän, käsien sekä hartioiden on hyvä olla kunnossa, että kestäisivät epäergonomisia asentoja.

Pakko myöntää, että se maalaustaito ruosteessa olikin. Taulu taululta kuitenkin muistuu eri tekniikat ja värisekoitukset mieleen. Jännä miten sen inspiraation iskiessä hommaa haluaa vaan jatkaa ja jatkaa kunnes kangas on kauttaaltaan täyteen maalattu. Tätä harrastusta olisi vain on ylläpidettävä, jos siinä kerran haluaa kehittyä ja tulla paremmaksi.

Tämänhetkinen aika tuntuu olevan nyt otollinen tälle puuhastelulle. Äitiä tarvitaan toki vielä keittiöön säännöllisesti kokkailemaan, mutta muuten tuo nuoriso tuntuu vetäytyvän, kukin omiin oloihinsa ja huoneisiinsa mm. pelikoneiden ääreen.
Minulla on nyt aikaa omalle harrastukselle, vaikka se olisikin aikaa vievää. Nuorimmaiseen taisin kuitenkin jo ehtiä tartuttaa maalausinnon. Yhdessä ollaan nyt jaettukin meidän ateljee-huone.

Tuo talolaajennuksen yhteydessä tehty olohuoneen jatke, on ollut epäkäytännöllisyytensä vuoksi ja oikeastaan koko aikansa, muuttuvassa käyttötarkoituksessa. Nyt siitä tehtiin ateljee/galleria 🙂

Huoneesta poistettiin mm. puolison vanha perintösoitin (sähköurut). Ompelukonepöytä poistuu varmaan seuraavana, jotta saadaan tila toisellekin maalaustelineelle. Toistaiseksi tyttö haluaa maalata pikkutaulujaan pöytätasolla.


Aika ihana, eikös vain? 🙂

Minut tyttö täysin yllätti lahjoillaan. Pensselityöskentely tuntuu sujuvan luonnostaan.

Miten mukavaa itsestäkin on taas saada jonkinlaisia maalauksia aikaan. Itseluottamus ja usko tuohon onnistumiseenkin palailee pala kerrallaan.

Maalailuharrastus vaatii huoneen, jossa on riittävästi tilaa taiteilulle ja tarvikkeille. Tietysti myös riittävästi sitä omaa rauhaa syventyä tuohon puuhaan. Luonnonvalo on hyvin tärkeässä osassa sekä valaistus yleensä, että värisävyt pysyvät kontrollissa. Huoneen valaisimet eivät toki vielä ole siihen tarpeeseen sopivia.

Onneksi tuossa pikkuhuoneessa on riittävän kokoinen ikkuna. Vanha vinolipasto on saanut nyt toimia maalipöytänä, jossa akryylituubit sekä pensselit pysyvät järjestyksessä. Muutama uusi värisävy löytyy jo pöytäpinnasta. Saatiinpas tuokin kaluste lopulta hyötykäyttöön. Ja siihen jo ilmaantuneet maalipisarat saa piiloon, kun lipaston kannen nostaa ylös 🙂

Tuohon samaiseen huoneeseen asettelin valmiita tauluja esille, säästelemättä seinäpintaa. Kiinnitysruuveja iskin vähän sinne tänne. Kun huoneessa kerran taiteillaan niin saa se ateljeelta näyttääkin.

Kotona onkin jatkossa aina oma pieni näyttely meneillään.

Nuo akryylimaalit ovat onneksi hajuttomia ja vedellä laimennettavia. Kenenkään ei pitäisi siis allergisoitua niistä. Hajut oli aikoinaan aivan toista luokkaa öljyväreillä ja tinnerilaimennoksin tehtäessä, huh huh.

Nuo akryylimaalaukset kuivuvat myös mukavan nopeaan. Taulun työstäminen helpottuu, kun tekee kohtia jotka vaativat tarkkaa pensseliotetta. Kättä voi siis huoletta lepuuttaa maalauksen päällä noita tarkkoja maalauskohtia tehtäessä. Nuo valmiit taulut spraykäsittelen vielä myöhemmin taulufixatiivilla. Se kiinnittää maalin sekä syventää värejä.

Jatkossa, kunhan ehdin niin tallettelen tänne blogiin myös omaa art gallerya, jonne pääset tahtoessasi piipahtamaan suoraan blogin etusivulta.

Tallennettu kategorioihin Sisustaminen, Taide, Tee se itse | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Uusi kalustehankinta työn alle

Eihän meille pitänyt enää muuta kalustetta mahtua.

Ei välttämättä mahdukaan, mutta mitä voi itselleen? En voinut olla tekemättä tarjousta tuosta vanhasta peilipöytäkaunottaresta, joka etsi uutta omistajaa torissa. Pyyntihinta melko sopiva pohtimaan tarvitsisinko sen, onko välttämättömyys, sopisiko se meille? Tyyliltään ainakin vakuutti minut. Mummopiironkini ja tuvankaappi suoranaisesti vaatii lisäämään tuon ”nukkekotimaisen,” siron kalusteen meidän kotiin. Hankit niitä ensin yhden ja sitten toisen. Lopulta et muuta tahdokaan. Yllättäen huomaatkin olevasi lumoutunut niistä niin, että massatuotantokalusteet alkavat näyttää hyvinkin persoonattomilta.

Mitä useammin torissa kävin peilipöytää ihailemassa sitä vakuuttuneemmaksi se minut teki.

Minulla ei ole peilipöytää tai omaa meikkinurkkausta. Talostamme löytyy vain yksi wc tila, jonka kaapistossa kosmetiikkani ja meikkituotteet säilytän sekä kihartimet yms. Viiden hengen taloudessa tuo varattu punainen väri lukossa on kuitenkin arkipäivää.

Jännä miten sitä huomaakin tarvitsevansa jotain, jota ilmankin on vuosikymmenet pärjännyt.

Meille ei toista vessaa varmasti kukaan tule rakentamaan lähiaikoina vaikka tila sille on jo olemassa. Projekti on ilmeisesti haudattu ajatuksissa kaukaisimpiin toteutettaviin projekteihin. Tuo meikki/kampauspöytä on helpompi sekä nopeampi toteuttaa jos haluan paikan, jossa voisin meikata tai hiukset laittaa aina kun haluan, ilman että joku kopistelee jatkuvasti oven takana ja huhuilee, et meneekö vielä kauan?

Eikä minulla yleensä kauaa menekään.

Käsityönä valmistettu, persoonallinen kaluste on myös viehättävä katsella. Toki kauneus on katsojan silmässä ja minusta nuo vanhat käsin tehdyt kalusteet ovat varsin kauniita.

Muutamia niitä on jo meille ehtinyt kerääntyä.

Tämä vinolipasto onkin siinä kunnossa kun se ostohetkellä oli.
Tälle senkille myyjä oli uusinut jo oven nupit. Minun tehtäväkseni jäi uudistaa maalipinta, joka oli naarmuilla.
Kuva ennen muutostyötäni. Kuultolakattu koivu.
Senkkiin tuunailin hieman sisäosiakin. Lisäilin kukkakuosia tapetilla.

Tämänkin piirongin suunnittelijalla on ollut silmää kauneudelle.

Mummopiirongin hioin ja maalasin. Uudet vetimet piti myös hankkia.
Alkuperäisessä asussa. Piirongista puuttuu lukot ja vetimet.

Voisiko kalusteilla olla sielu?
Vähän niin kuin vanhoilla taloillakin?
Minusta voi.

Vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta niiden mukana tulee sellaista kodikkuutta, jonka voi tuntea. Enkä tarkoita nyt kummituksia 🙂

Tuvankaappi ennen muutostyötäni. Vanhan hajun poistoon sai tehdä enemmän työtä. Jotta tuvankaapista olisi tullut mummopiirongille kalustepari ostin siihenkin samanlaiset vetimet.

En ole varma onko nyt hankkimani peilipöytä vielä antiikin iässä, mutta ainakin lähellä sitä. Purkaessani lukkoja ja vetimiä irti ovista ja laatikoista, putosi jostain rakosesta markka vuodelta 1959. Eräänlaisia haavekuvia oli ikuistettu oven sisäosiin joita sutaten oli maalilla yritetty peittää.

Kuka rakastaa ketä?

Eräs naisen nimi oli haluttu kirjoittaa useampaa kirjoitustyyliä käyttämällä. Olisikin hauska tietää kuka Elisa on kyseessä?

Sukunimi ja paikkakuntakin oli kyllä kirjoitettu, mutta en niitä tässä sentään paljasta.

Myyntikuvassa peilipöytä vaikutti olevan hyvässä maalissa, vetimet paikoillaan ja suurin piirtein yhteneväiset. Jopa avaimet oli lukkoihin ja ne toimivat.


Tällaista yksilöä tuskin tulee toista vastaan viestin jälkeen ehdin jo hetken toivoa että saisin peilipöydän siinä kunnossa ettei se ehostusta tarvitsisi.
Ei kuitenkaan.

Paikanpäällä lähempi tarkastelu selkeytti kuvaa. Valkoisessa maalissa oli, mutta sävyä ainakin kolmea. Maalattu pensselillä ja telalla. Kuka voi maalata näin upean kalusteen jätskikuviopinnalla?

Sisäosat oli sen näköiset, että pöytä oli ilmeisesti säilönyt piirustustarvikkeita sisäänsä. Kynäjäämiä sekä musteläiskiä laatikoiden pohjalla. Reppana oli kaltoin kohdeltu. Peili on kuitenkin uusittu silikonikiinnityksestä päätellen.

Toisaalta harmittaa nähdä tuollaista. Vanhan kalusteen arvoa on alennettu tai sen todellista arvoa ei ole osattu oikein arvostaa. Se on myös tuunattu hutiloiden. Mielestäni kalusteen maalaus on turhaa jos et tee työtä kunnolla. Tuskin tuolla puusepälläkään on alkujaan ollut ajatuksena nikkaroida kalusteesta isoa kynälaatikkoa, jonka pintoja käytetään paperin korvikkeena.

No nyt se kaunistetaan arvoisekseen. Voin luvata sen. Ensimmäinen työosuus on saatu tehtyä. Parhaiten maalin sai irtoamaan taas kuumailmapuhaltimen ja lastan avulla. Tuo sulaneen maalin haju vain on niin voimakas, että ovi ulos avoinna piti työskennellä. 3M maski ei myöskään kaikkia hajuja suodattanut. Olisi varmasti järkevintä joskus vielä ostaa kunnon hengityssuojain. Nuo höyryt voivat olla varsin vaarallisia hengitellä.

Nyt maalista kaavittu peilipöytä odottaa seuraavaksi hiomista.

Lukot ja vetimet pitää myös puhdistaa maalijämistä. Siinäpä puuhaa seuraaville vapaapäiville.

Tämä projekti valmistuu kevään aikana. Sen nopeampaa aikataulua en sille aseta.

Lopullinen väri tulee ehkä kuitenkin olemaan jotain muuta, kuin valkoista tai mustaa.

Tallennettu kategorioihin Antiikkia, Shoppailu, Sisustaminen, Tee se itse | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Kanat pakkaselta suojassa

Eletään vuoden kylmintä aikaa. Pakkanen paukkuu myös kanalan nurkissa, kun puuosat elävät lämmön vaihteluista.

Katolta laskeutuvat jääpuikot kertoo jonkin sortin lämpövuodosta, mutta sisällä Lillevillassa tarkenee.

Meidän kanalauma on vihdoin sopeutunut mökkieloon.

Loppukesästä laumaa koetteli kertaalleen joku petoeläin joka saikin yhden kanasista. Tarkoituksena vain tappaa. Buffy parka löytyi kuusiaidan alta irtohöyhenten ympäröimänä. Muu lauma oli paennut marjapensaiden alle ja tonttia ympäröivän metsän suojaan.

Lopulta löytyivät.
Tuona päivänä vapaiden kanasien elo päätettiin muuttaa uudelleen häkki/mökkieloon rajoitetuksi. Kotieläimiä, oli ne sitten koiria tai kanoja on aina yhtä surullista menettää. Baffy olikin jo toinen kana joka jouduttiin hautaamaan. Lauma stressaantui koettelemuksesta. Vaikka talvi teki jo tuloaan alkoi kana yksi toisensa jälkeen pitää sulkasatoa. Munantuotanto taukosi lähes kokonaan. Pari kuukautta vei aikaa, että hormonivaje niillä korjaantui. Nyt munia taas tupsahtelee päivittäin 2-4 kpl.

Kanalan kyljessä oleva aukko piti nyt osittain sulkea, kun luukusta puhaltava viima alkoi jäädyttää vesiastiaa pakkasen kiristyessä kahdenkymmenen asteen tuntumaan. Vähän raolleen kiinnitettynä se kuitenkin mahdollistaa mökissä toimivan ilmanvaihdon. Katonrajassa kun on poistoilmaventtiili.

Kanalaumalle on tarjolla jatkuvasti munintarehua ja kauroja. Vettä pitää olla parissa astiassa sillä kanat tykkäävät peseytyä lattiaa peittävässä pehkussa. Pehkuna on heinää ja kuivikepurua. Vesiautomaatti on sitten välillä täynnä tuota seosta.

Noiden lisäksi liotan vedessä suurusta jossa on murustettua leipää. Vesileipävellin sekaan lisään ruoantähteitä vaikka keitettyä makaronia tai keitettyä perunaa. Tuota satsia lauma odottaa aina innokkaana. Orsilta alkaa välittömästi kilpajuoksu ruokakaukaloa kohti, kun sen tunnistavat.

Ihanan valkea lumipete peittää pihapiirissä kaiken alleen. Ympäröivä luonto on taas erityisten kaunis. Jotkut nukkuu talviunta, mutta kanalassa ollaan hereillä.

Sillon tällöin lisäilen lattialle kasan kesällä kerättyä kuivikeheinää. Tuon heinäkasan levittäminen vaikuttaa olevan myös yksi kanojen lempipuuhista. Tuossa kaakattajat odottavat, että menisi jo kameransa kanssa, että täällä päästään työhön.

Pikkumökissä on lämmöneristeenä finfoam-levyä ja lattian alla vielä lisäkerros styroxilevyä. Kaksi pakkasvahtia pitää hyvin peruslämmön yllä. Siinä 12-15 asteen tuntumassa. Kanalan hoitoa helpottava ajastettu valaistus sytyttää kanoille valot klo 6:00 ja sammuttaa klo 21:00. Kun ulos ei näe niin vuorokausirytmi pysyy tasaisena sisävalon myötä.

Orren tasolla oleva leveä lauta ottaa kopin kanojen jätöksistä. Joka päivä, kun laudan jaksaa käydä kaapimassa puhtaaksi pysyy kanalan haju aisoissa. Tuo ilmanvaihto onkin avainasemassa ettei kosteus pääse kerääntymään tuohon tilaan. Kuivat purut kun ei haise.

Vasemmalta oikealle: Valerie, Dooris, Roxy, Fenix ja Matrix.

Kyllä mökissä kelpaa kanasten elellä ja mukavaa on saada myös oman kanalan luomumunia sivutuotteena.

Mukavia pakkaspäiviä!

Muistetaan nauttia tästäkin vuodenajasta vaikka villasukat jalassa

🙂

Tallennettu kategorioihin Eläimet, kotikanala | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Ihana, mutta niin vaarallinen aurinko

Uusi vuosi tahtoi haastaa minut terveydellisesti.

Pakko myöntää, että huolestuminen verottaa myös motivaatiota saada aikaan innostavia asioita. Tässäkin artikkelissa keskityn nyt muuhun, kuin sisustamiseen. Toki palaillaan siihen alkuperäiseen blogini aiheeseen, taas heti tämän jutun jälkeen.

Välillä pitää rypeä tunteessa, että asiat ei aina ole omissa käsissä ja elämä tuo mukanaan muuttuvia tekijöitä. Ei aina niitä mukavia.

Päivien pidetessä, talvimaiseman valaiseva aurinko onkin omalla kohdallani jatkossa se vältettävä asia. Solaari keratoosi (aurinkokeratoosi tai aktiininen keratoosi) diagnoosilla sitä aurinkoa vältetään tai siltä yritetään mahdollisimman hyvin suojautua. Nuo epätasaiset karheapintaiset laikut iholla syntyy paikkoihin jotka ovat joskus auringossa palaneet, altistuneet auringon ultraviolettisäteilylle. Niitä voi esiintyä kasvoissa, päässä, käsissä ja jaloissa.

Hoidetulle ihoalueelle se saattaa kuitenkin palata. Kosmeettinen harmi, joka pitää sisällään sen pelätyn syöpä-sanan. Esiasteesta osalla kuitenkin se etenee. Ensimmäinen hoito on nyt kuitenkin tehty ja omaan seurantaan jatko jää.

Oman mielenrauhan vuoksi sitä olisi halunnut lähetteen ja sen seurannan ihotaudeille, mutta näin lievään muutokseen ei sitä vielä saa. Toki lievin muutoksin sitä hakeuduinkin arvioon. Tilanne oli kuitenkin vähän laajempi eikä sitä vastaanottolääkärinkään silmä erottanut.

Nämä ovat niitä leviä muutoksia, jota itse reseptivalmisteilla hoidetaan.

Diagnoosi oli kuitenkin herätys tähän hetkeen. Juuri kun luulet olevasi perusterve ja muutenkin harvoin sairasteleva. Elämä aivan kuin ravistaa hereille, ”hei tiedäthän ettei se ole pysyvää!” Hoitamattomana se saattaa muuttua okasolusyöväksi.

Miten vähän siitä perusterveydenhuollossa saikaan tietoa. Mä olin kuitenkin sisäisesti paniikissa eikä lääkäri osannut kertoa keratoosista mulle mitään. Hänkin konsultoi ihotautilääkäriä jonka vastausta sitten piti vaan jäädä odottamaan. Muutenkin alusta asti homma eteni jotenkin nurinkurisesti. Tuon iholta saadun löydöksen tiedot sain lukea postin tuomasta kirjeestä. Näytteen ottanut lääkäri lupasi soittaa jos se keratoosia olisi. No ei soittanut. Eikä tehnyt jatkolähetettäkään.

Posti toi tuon kirjevastauksen kahden viikon kantoajalla päiväyksestä laskelmoiden. Hoitoehdotus ja hoidon aloittamisen takaraja 30vrk, se aikahan on jo puoliksi mennyt! Perjantaina, päivänaikana et enää saisi lääkäriä puhelimeen kysyäksesi tarkennuksia jatkohoidolle. Kuoleeko tähän!? Sitten alkoikin netissä tiedon etsiminen.

Huomasin vain itse tietoa netistä etsiessäni, ettei konkreettista tietoa itsehoitamisesta tai tuoretta tietoa jonkun toisen kokemuksista ole: miten hoito toimi? Mitä hoito sai iholla aikaan? Ja ennen kaikkea, kuinka nopeasti siitä iho normalisoituu? Solaarikeratoosista löytyi kyllä tietoa. Sen vuoksi ihosairautta en laajemmin tähän artikkeliin avaakaan.

Miten huomasin ihomuutoksen?

Viimekesänä vasempaan silmäkulmaan ilmestyi yhtenä päivänä n.1cm: n läpimitalta oleva pyöreä karheapintainen laikku. Se oli tullut jäädäkseen. Kasvoja pestäessä siinä oli tunne kuin lasivillaa olisi päässyt iholle. Ihon pinnasta tulee hiukan piikikäs. Siihen tuli myös haava jonka paranemiseen meni reilu kuukausi. Kortisoni tai sienivoidekokeilu tasoitti ihon, mutta aluella oli tuon laikun kohdalla havaittavissa saunan tai kasvopesun jälkeen valkoinen ympärys, jonka reunat nousi hiukan koholle ihon ollessa kostea.

Tk:sta varasin ajan ihomuutoksen näyttöön samalla poistattaisin pari luomia. Aika näytteenottoon tuli viikon sisällä. Vastausta sitten odottelin kuukauden. Lopulta marraskuun alussa tehty löydös vaati vielä yhden lääkärikäynnin ja pari soittelua reseptin perään. Hoidon sain lopulta aloittaa vasta tammikuun alussa.

Picato geeli

Tuo hoitogeeli on kolmen päivän teho-hoito ihomuutosalueelle. Ennen hoidon aloitusta havaitsin samanlaisen laikun toiselta puolelta kasvoja. Uutta kuvaa tai käyntiä lääkärissä ei tarvinnut. Puhelikonsultointi tk:sta ohjeisti levittämään lääkegeeliä myös tuolle alueelle. Yksi geeli ohjeen mukaan riittää hoitamaan 5x5cm kokoisen ihoalueen. Se ei regoisi terveeseen ihoon, ainoastaan niihin muuntauneisiin soluihin. Levitin geelin muutosaluille ja loppuosan otsaan, nenään ja leukaan. Pihtejä apuna käyttäen tuubin sai tehokkaasti tyhjättyä ja riittämään kasvoihin. Lähdin sitten yövuoroon.

Melko nopeasti voide alkoi lämmittää kasvoja. Muutosalueilta enemmän. Jo aamuyön aikana poskipäille nousi ensimmäiset rakkulat ja eristyshuoneeseen maskin pukeminen alkoi tuntua tuskalliselta. Silmät reagoi geeliin myös sillä keratoosilaikut sijaitsi niitä lähellä. Vesi valui ja silmiä kirveli. Yön jälkeinen vapaapäivä oli toinen hoitopäivä. Suihkussa käyminen jo sattui kasvoihin. Sain huomata, että lääkegeeli oli löytänyt iholtani keratoosia paljon enemmän.

Nyt näin alueiden laajuudet selkeämmin. Mullahan oli kasvot täynnä sitä!

Tämän 2. päivän geelihoito teki jo tuskallisen kipeää. Iho suorastaan kiehui pois. Nyt oli jo itku herkässä. Syöpyykö mun naama kokonaan tai mitä siitä on lopulta jäljellä?! Olisi jo huomisin töihin meno, mutta kasvot näytti siltä, kuin olisin joutunut happoiskun kohteeksi. Painelin työterveyteen.

Otsalla selkeä laikku ja posket vesirakkuloilla, no nenän näättekin kuvassa. Olin itse siis aiemmin havainnut vain pienet pyöreät laukut molemmissa silmäkumissa, sitä oli todellisuudessa paljon enemmän. Sitä saattoi myös tuntea miten pääkipu sai vallan ja kasvot alkoi turvota. Väsymys ja huono olo pakotti makoilemaan. Työterveyslääkäri kuitenkin aluksi tosissaan ehdotti minulle mukautettua työtä terveyskeskuksen vuodeosastolla. Jos en menisikään eristyshuoneisiin… jatkuva polte kasvoissa, töissä jossa keskittymiskyky pitää olla 100% ja hoidetaan vakavasti sairaita ihmisiä! Herättäisi varmasti turvallisuuden tunteen, kun tämän näköinen hoitaja tulisi hoitamaan. Rektio varmasti olisi kuta kuinkin:- ”älä tule lähelle” ja ”tarttuuks toi”? Iho myös rikki niin ifektioriski olisi myös suuri. Mitä tuo lääkäri oikein ajattelee?!

Lääkäri kuitenkin lopulta myönsi seuraavat 2 iltaa ja yövuorot sairauslomapäiviksi.

Kotona jo pelkkä oleminen oli tuskaisaa. Ihon poltetta sai vähän lievittymään tuulettimella, joka puhalsi viileää ilmaa kasvoihin. Noin oli myös pakko nukkua, muuten olemisesta ei tulisi mitään.

3. Hoitopäivä. Täytyy myöntää, että nyt jo pelotti levittää tuo voide kasvoille niin kipeät ne oli. Joka päivä kuitenkin kävin suihkussa ennen voiteen levittämistä. Kasvot piti toki vain valella vedellä. Pienkin kosketus oli liikaa. Heti suihkun jälkeen Picato geeliä ei saa iholle levittää. Laitoinkin vasta 2-3h jälkeen suihkussa käynnin. Kolmas kerta oli jo yllättävä. Iho oli jo niin rikki ja turvoksissa kauttaaltaan, että reagoi enää kirvelynä. Pahin polte oli siinä hoidon alussa 1 ja toisen vuorokauden aikana. Silti, näytin päivä päivältä kamalammalta.

Jo neljännen päivän jälkeen kuitenkin sain huomata miten iho alkaa kuivaa. Nyt kasvoja pisteli, kutisi ja kirveli kun iho alkaisi kuoriutua.

Lähes viikko hoidon aloituksesta ja iho oli tasoittunut merkittävästi. Rakkuloiden tilalla punoittava tasainen iho, jota edelleen nipistelee ja kutittaa. Tervehtyneille alueille uskalsi jo kuitenkin levittää peitevoidevärin. Taas voisi näyttäytyä kaupassa ja palata töihin. Onneksi iho uudistuu nopeasti.

6vrk jälkeen Picato geelihoidon aloituksesta.

Päivä päivältä punoitus tasoittuu. Iho ainakin. Sitä miettii näin jälkikäteen miten sitä tuskaili huonon ihotyyppinsä kanssa ja kaikki meni aknen piikkiin. Keratoosi on saanut rauhassa vain vallata ihoalaa.

Nyt vain jatkossa suojakertoimilla olevat voiteet käyttöön ja pysytellään varjossa. Seuranta jatkossa siis oma-aloitteista. Jos 3kk:den jälkeen iholla on vielä jotain outoa tulee varata uusi tk aika.

Saa nähdä miten neuroottiseksi sitä tulee jatkossa, kun seuraa ihoaan?

Muistetaan silti kuitenkin nauttia valosta ja auringosta terveysuositusten mukaisesti. Oma iho kun on niin helposti tuhottavissa.

Tallennettu kategorioihin Luokittelematon | Jätä kommentti

Talonpoikaistuolin muutos

Nämä kaksi vanhaa tuolia ovat netin sivuston mukaan 1800 luvulta.

Ihan oikeasti antiikkia!


Ne kotiutui meille jo syksyllä. Anoppi lähetti kyseisen kuvaviestin tekstisaatteella: haluaisinko? Arvata saattaa miten vastaus kuului 🙂


En tiedä missä vaiheessa tuo tapahtui, kun aloin hamuta meille vanhoja, jopa antiikkisia huonekaluja.
Huonekalu toisensa jälkeen on vain löytänyt paikkansa meidän kodin nurkissa. Lapset toki eivät huoli näitä huoneisiinsa, mutta muut huoneet ovat vapaata vyöhykettä näille persoonallisille kalusteille. Nämä vanhat ihanuudet vain vievät mennessään. Niiden uudistaminen on ilmeisesti minun tapani palautua työn tai muiden arjen ikävien asioiden aiheuttamasta stressistä. Toiset urheilee, minä hion ja maalaan.


Hiukan eri kokoluokkaa ovat toisistaan nämä tuolit ja malli osittain poikkeaa. Tuolien jalat ovat kuitenkin samaa mallia. Luulisin niiden kuitenkin olevan palonpoikaistuoleja.

Näiden valkoiseksi käsitelty pinta oli jäänyt pehmeäksi sekä tahmeaksi.

Selvää oli, että maalin ensin poistaisin. Kuitenkin, pelkästään puun sävyyn jätettäväksi tuoleista olisi ollut jokseenkin tylsät. Niihin pitäisi saada jäämään myös jokin uudistettu ilme.

On helppoa pohtia projektin alussa mikä lopullinen väri tulee olemaan. Työn edetessä kuitenkin niinkin selvän päätöksen halusin muuttaa. Näistä piti tulla chalk paintilla punaiseksi maalatut, mutta hiottuani tuolit maalittomiksi halusin puun sävyn jäävän ehdottomasti näkyviin. Voisihan ne sitten myöhemmin maalata, jos tämä sävy ei sopisikaan.

Vanha patina jäisi kyllä näkyviin, jos tuolin käsittelisi vaikka pinnasta polttaen.

Jäihän se.
Kaikkia koloja en pois hionutkaan. Maalipintoja oli kolme: punainen, turkoosi ja valkoinen. Paikoin turkoosin väri oli imeytynyt puuhun syihin saakka ja jätti kivan vihertävän värivivahteen hiotulle tuolille.
Meillä on muutenkin valtavirrasta poikkeavia kalusteita, niin joukkoon sopii aina pari persoonallista tuoliakin.

Hauskaa puuhaa tuo toholla liekitys. Haastavinta vain oli aluksi tasaisesti kuljettaa kalusteen pinnalla, ettei palaisi liikaa.

Jännä huomata miten tuo liekitys samalla poisti kalusteesta vanhan hajun. Näitä ei siis enää tarvitsisi otsonointikoneella käsitellä. Mahdolliset tupajumit paloivat aivan varmasti samalla käsittelyllä.
Edessä on enää päätös haluaako nämä vielä lakata tai käsitellä kaluste-öljyllä. Tuota jälkimmäistä jo toki ostettiin, mutta ehkä vielä pohdin asiaa jonkin aikaa. Öljytyt kalusteet on jatkossakin öljyttävä eikä niissä enää samalla tavalla kalustemaali tulisi pysymään.

Välttämättä mitään muuta käsittelyä puupinta ei edes tarvitse. Nämä jää eteiskalusteeksi, jos kenkiä jonkun pitää istuen asetella jalkaan. Siinä käytössä tulevat kestämään käsittelemättöminäkin.

Saa nähdä mitä löytöjä ja tuunailuja uusivuosi tuo tullessaan.
Sitä ennen Vällylä blogi hiljenee joulun viettoon.

Rauhallista ja tunnelmallista joulua!
Tallennettu kategorioihin Antiikkia, Sisustaminen, Tee se itse | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Käpykukka ja kirppislöytö

Hajuton vaihtoehto hyasintille

Näitä käpykukkasia näkyy nyt askartelevan yksi jos toinen. Itsekin päätin kokeilla. Tällaista puuhaa voi tehdä vaikka yhdessä lasten kanssa ja lopputulos on satavarmasti aika hurmaava.

  Hain meidän puuvarastosta pari kapoisaa klapia, jotka pinnalta vuolin. Rautalankaa kiepautin toiseen päähän (siihen, joka tulee jäämään astian sisään) ja vihreällä spraymaalilla suihkin niille väriksi vihreän pinnan. Saman sävytyksen tein kuusenkävyille, jotka mun hyasinttiversiossani ajavat sitä lehtien osaa.


 Nuo kuusenkävyt keräsin jo aikaisemmin. Kuivatus vei pari päivää, vaikka takan päällä niitä kuivasikin. Männynkäpyjä on hankalempi löytää näin talvella, kun ohut lumikerros peittää metsänpohjan. Isäntä löysi niitä kuitenkin mulle enemmän kuin tarpeeksi. 


Kävyt maalasin akryylimaalilla pensselöiden. Kerta käsittely riittää.

Astiaksi käy mikä vain purkki tai kukkaruukku. Tämän astian sisään laitoin erillisen keraamisen purkin, jonka täytin suodatinhiekalla. Sitä oli jäänyt varastoon viimekesältä (käytetään uima-altaan suodattimessa).
Rautalangat jätin keppeihin sekä käpyihin kiinni. Ainoastaan taittelin niitä kokoon ja upotin hiekkaan. Kukan osat pitävät paremmin näin ryhtinsä hiekassa. Eli pysyvät paikoillaan vaikka purkkia joutuisi siirtelemään.
 Maalatut kävyt asettelin kuumaliiman kanssa kiinni puukeppien päihin. Makuasia taas kuinka paljon näitä haluaa laittaa. Monet ovatkin liimanneet käpyjä aina juureen asti. Itse halusin vartta myös näkyviin.
Purkin ympärille vain kiepautin silkkinauhaa, mielestäni se ei muuta kaivannutkaan.


Tuo maalaus pitää tehdä päivää ennen kuin voi päästä kasauspuuhiin. 


Vielä yhden sinisen version teen yläkertaan, eikä meille muita joulukukkia sitten tulekaan.


Eilen sain lipaston päälle yhden uuden ihanuuden. Käytiin tekemässä kierros Piritan kirppikselle Seinäjoelle. Saattaa olla myös ainut kirpputori, joka on sunnuntaisin auki. Viime kirppistelystä olikin aikaa ja harvemmin enää mitään ostan. Yleensä hankinnat kirppikseltä on jotain tuunailtavaa.

Tätä en nähtyäni voinut enää ohittaa.

Nuutajärven tuontoa oleva lasinen kynttilänjalka. Maksoin siitä 12 euroa. Ei ole signeerattu ja pari pientä kolhuakin siitä löytyy.

Pienet jäljet ei kuitenkaan tuota kauneutta latista.  Näistä netin mukaan on pyyntihinta jopa 70-75 euroa. Toki virheettöminä ja ehkä signeerauksella.


Tämä kuitenkin melko varmasti tulee jäämään, niihin omiin kokoelmiin ja tavaroihin joista en koskaan luovu.



 

Tallennettu kategorioihin Antiikkia, Kirppislöydöt, Shoppailu, Sisustaminen, Tee se itse | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Kranssi ulko-oveen

Pikku vinkki tulevan viikonlopun puuhasteluun

Tänään oli sopiva sää lähteä keräämään omasta metsästä materiaaleja kranssin tekoon. Muovipussi mukaan, sakset ja mielikuva valmiista lopputuloksesta.
Hyppysellinen myös luottoa siihen, että toteutuskin tulee onnistumaan.

Olisi ehkä pitänyt imuroida keittiö vasta tämän puuhastelun jälkeen, eikä ennen sitä niin kuin minä tein. On helpompaa olla jälkiviisas 😉

Muutama notkea puuvarsi taipuu sopivaksi kranssipohjaksi. Ei ole väliä onko puu pajua, pihlajaa vai koivua. Mikä tahansa taipuisa puunoksa käy. Itse katkoin viimekesän versoneet koivuntaimet. Niitä kun itää välillä sinnekin, minne ei välttämättä tarvitsisi. Sopivan suoraa, ohutta ja sitä taipuisuutta.
Ohutta metallilankaa käytin oksien kiinnittämiseen.  Samalla metallilangalla kokosin varvut ja havut pikku kimpuiksi ja pyöräytin kiinni kranssipohjaan.

Tämäkin on makuasia miten muhkean kranssin itselleen haluaa tehdä. Noista puolukanvarvuista saa nopeasti runsasta ja näyttävää. Varpukimppuja sidoin vähän toistensa lomitse.  Kahta kimppua, vuoroin sivulle ja sitten enemmän päälle jääviin. Kolmea kimppua käyttämällä olisi saanut varmaan nuo kiinnityskohdat jäämään täysin piiloon.

Askartelu etenee niin nopeaan, että melkein harmittaa sen loppuminen. Olisikin pitänyt varata materiaalit ainakin pariin kranssiin niitä kerätessä.
Mutta, näitähän voi tehdä lisää jonain toisenakin päivänä.

Valmiiseen kranssiin sidoin rusetille kahdenlaista hopeanauhaa.

Kaikkea ei aina tarvitse ostaa, kun sen voi itsekin valmistaa. Ja kun on taidoilleen hiukan armollinen niin kelpaa ei niin täydellinen lopputuloskin. Ehkä jo ensivuonna olen kranssin teossa taas vähän taitavampi.

Mukavia askarteluhetkiä toivottaen!
Tiina

Tallennettu kategorioihin Askartelu, Tee se itse | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Joulu hiipii Vällylään, seinäkyntteliköt ikkunakoristeeksi.

Meillä on jo joulukuusi olohuoneessa

Ensimmäistä kertaa meidän joulu saapuu näin aikaisin, joulukuun ensimmäisenä päivänä.

Vihreä muovikuusi hankittiin viimevuonna. Sitä edeltävinä jouluina on ollut vaihtelevasti, joko pieni valkoinen muovikuusi tai aito havupuu. Jotenkin tuo vihreys vaan nyt tuntuu oikeammalta valinnalta ja se aito iso havupuu ei olisi kyllä jouluun selvinnyt, näin aikaisin koristeltuna.

Meidän perheen kuopus sai kuusen koristelun sydämenasiakseen.
Ja onhan se kaunis!

Meillä joulua koristellaan vuodesta toiseen lähes samoilla koristeilla ja aika maltillisesti.

Kausiverhot ei vaihdu ikkunoihin eikä matot lattiaan. Vaihtoa tulee silloin vain, kun on aika pesuun laittaa.
Tuo meidän sohvakalusto tuo värinsä puolesta sen riittävän yhdistävän kontrastin kuusen vihreään.

Valaistusta kuusesta on hankala saada kuvaa ilman tuota ympäröivää kellertävää valoa. Kuvissa tuo keltaisuus harmillisesti moninkertaistuu. Taas ilman valoja kuvattuna, lopputuloksesta ei välity haluttu tunnelma (hankalaa).

Talon ainoa joulutonttu on vallannut tuvan kaapin nurkkauksen itselleen.


Näin talvikuukausina voi sisätiloissa versottaa jo ensikesän puutarhaunelmia.

Meidän pihatammi teki tänä vuonna ensimmäiset terhot. Laitoin terhot multiin reilu kuukausi sitten ja nyt mullasta kurkottelee mukavan kokoisia tammen alkuja. Sormet ristissä yritän pitää ne hengissä ja kasvattaa vankoiksi taimiksi, jotka ensi vuonna mahdollisesti voin siirtää puutarhaan.

Nämä kaksi uutta, äidin merkkaamaa ristipistoliinaa saa juhlavuudellaan virittää meidän kodin joulutunnelmaan.

Tästä liinasta löytyy myös joulun värit.

Paikallisella ompelijalla äitini teetätti liinoihin pitsireunukset.

Paperitähti on nätti koriste ilman valojakin.

Metsä on pullollaan tarvikkeita jouluiseen koristeluun. Kävyt, sammalet, varvut ja havut voi käyttää esim. kransseihin. Lähes kuukausi on aikaa valmistaa myös sellainen meidän oveen.
Saatan siis ehtiä.

Jotain sentään niistä luonnonantimista jo hyödynsin. Huonekuuset ovat nyt ajankohtaisia. Säästeliäs vaihtoehto tuolle marketissa myytävälle puulle saattaisi olla tämä vaihtoehto. Nimittäin, lämpimän sään saavuttua, kävin tempaisemassa omasta taimikosta pari pikkukuusta juurineen maljakkoon.

 

Muutama pikkuinen olkikoriste oksille riittää. Juurakon ympärille pyöräytin sammalmattoa, joka pitää juuret sopivan kosteana. Vettä lisäilen maljakkoon maltillisesti.

Yläkerran aulaan päätyi toinen, vähän isompi luonnonkuusi.
Muuta koristetta tuskin yläkertaan laitetaan.

Monesta huoneesta löytyy myös noita omia käsitöitä, joita kierrätän fiiliksen mukaan paikasta toiseen. Pieneen, vähemmän kalustettuun tilaan tuon maton iloinen väritys ei tunnukaan liioittelulta.

Tuolla yäkertaan johtavassa portaikossa on kaksi pientä ikkunaa, joihin asennettiin vanhat seinäkyntteliköt, muunneltuna ikkunakoristeiksi. Pyysin puolisoani poistamaan niistä vain kynttiläkannakkeet irti.

Metallikoristeet on kiinnitetty pienillä johtopidikkeillä ikkunapuihin.

Naulakiinnitteiset muovikoukut voi kääntää sivuun koristeraudan pois saamiseksi, silloin harvoin kun näitä ruutuja tulee pestä.

Metallikoristeiden väri tulee todennäiköisesti vaihtumaan talven aikana valkoiseen.
Muuten olenkin niihin tyytyväinen.

Mukavaa jouluvalmisteluaikaa jokaiselle.

Tallennettu kategorioihin Sisustaminen, Tee se itse | Avainsanoina , , | Jätä kommentti