Koukuttavaa kudetta ja gluteenitonta leivontaa

Viimeinkin sain aikaiseksi kokeilla miten kude taipuu mun käsittelyssä.

Pakko myöntää, että tämä puuhastelu vie mennessään.

MiniManista bongasin näitä kaupunki-lankakeriä tarjouskorista. 3x500g, 10€:lla. Nyt mua harmittaa, kun en silloin ostanut näitä runsaammin. Toki tarjouskude oli laadultaan siihen kuuluvassa paikassa sillä se oli paikoin hyvin ohutta. Varsin vaihtelevia keriä olivat laadultaan. No, ei haittaa sillä nämä valmistuneet tekeleet oli niitä kokeilukappaleita.

Netti pursuaa virkkausohjeita, mutta sellaisen mulle yksinkertaisen ohjeen löysin blogista nimeltä HELLA & houkutus. Tätä koukuttamista voisi jatkaa vaikka kuinka kauan. Nopeasti työ edistyy, mutta ennen pitkää se kude loppuu ja pitää päättää miten työstät reunat.

Tästä matosta tuli melko pieni. Päätyy varmaan lopulta vessan matoksi, mutta tuohon se nyt jäi sitä isompaa mattoa odottamaan.

Tähän pikkumattoon meni 2×500g. Maton halkaisija on 71 cm.

Reunat viimeistelin ketjusilmukoilla.

Tuon enempää pitsikuviota en vielä lähtenyt opettelemaan. Sekin aikanaan.

Luonnonvalkoisesta tein ekan korini. Ohje oli korille, jonka reunat voisi rullata sitten valmistuttua, mutta mulla oli kudetta vain puolet siitä tarpeesta.

Tuossa Lankavan ohje jollekin siitä kiinnostuneelle.

Mun koriin ei tullut rullattavia reunoja.
Kahvat sen sijaan.

Kuteen vaihteleva paksuus näkyy selvemmin tässä työssä.

Näin lomalla kotona viihtyvälle riittää tekemistä. Ellen sitten hurauttele uudella kaksipyöräiselläni lenkille ? Mulla alkaa olla vain aika paljon noita juttuja, joita haluaisin tehdä. Ja se lomakin on rajallinen.

Tein eilen taas kalustehankinnan, jonka kunnostaminen ja tuunaus tulee viemään vähän enemmän aikaa. Tämä edullinen vanha kaluste on kuitenkin ihanaa jatkumoa mun ”nukkekoti-kaluste -hankinnoille”.

Pientä sievää ja persoonallista ❤

Siitä sitten valmistuttua kerron enemmän.

Meidän kanalan asukkaat ovat kotiutuneet pieneen punaiseen lillevillaansa hyvin. On ollut jännä huomata myös, miten ne houkuttelee meidän nuorisoa piipahtelemaan ulkona nyt pitkin päivää.

Hentoinen liverrys on alkanut jo muuttumaan enemmän kanamaiseen suuntaan. Nämä tuntuu kasvavan myös aivan silmissä.

Ja kukaan ei onneksi vielä harjoittele sitä kiekumista ?

Voisin lisätä tähän loppuun vielä leivontaohjeen.

Tämä on meidän pojan suosikki aina kinkku-juustocroisantin jälkeen. Omenapiirakka on nopea tehdä. Laktoositon ja gluteeniton. Jos oikein herkutella haluat niin tarjoilet tätä jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Mutta maistuu myös ilman noita lisukkeita ja valmiin piirakan makukin vain paranee päivä päivältä.

Gluteeniton omenapiirakka (laktoositon)

2 kananmunaa

2dl sokeria

2tl vanilliinisokeria

3dl Semper MIX jauhoja

1,5tl leivinjauhoja

150g sulatettua laktoositonta Sunnuntai leivontamargariinia

1dl eila maitojuomaa

Pinnalle 2 kuorittua ja siivutettua omenaa.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet. Lisää sula rasva ja lopuksi maitojuoma. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija n.27cm). Leivitä voideltu vuoka hienolla riisijauholla tai gluteenittomalla korppujauholla. Asettele päälle omenalohkot ja sirottele pintaan kanelia sekä hienoasokeria.

Paista 200 asteessa, uunin alatasolla n. 25-30 minuuttia.

Jäähdytä ja herkuttele 🙂

Kategoria(t): Gluteeniton leivonta, Käsityöt, Shoppailu, Sisustaminen, Tee se itse Avainsana(t): , , , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.