Tuvankaappi valmistui

Tuvankaappi 20-30 luvulta.

Tai ainakin sellaisena se minulle myytiin.
Se vihdoin valmistui ja oman kädenjäljen lisäys toisen taituroimaan kalusteeseen on taas tehty.
Koko komeus koreileekin suunnitellusti meidän olohuoneessa. Ja mä niin tykkään tästä! Kaappivanhuksessa on nyt ripaus sitä goottihenkeä, joka minussa asustelee.

Tuvankaappi sai nyt jäädä tuohon mihin alakaappikin aluksi sijoitettiin.
Puolivarjoisa paikka ei tuo kaappivanhuksen kolhuja liiaksi esiin ☺
Näin ollen se Ikean Hemneskin sai jäädä paikoilleen.

Ja nyt varmaan se selittelypuoli, miksi kaapin pinta ei sitten ole tasainen?

Pula-aikana (jolloin tämäkin on ilmeisesti valmistettu), kalusteet tehtiin saatavilla olevista materiaaleista. Nykyään tällaisia puumateriaaleja ei varmasti hyväksyttäisi, jossa näinkin selvästi vajaasärmäisyys erottuu.

Toki suurin osa tuollaisista materiaaleista on ennenvanhaankin sijoitettu piiloon, rungon sisäosiin.

Kaappi oli jo kertaalleen kunnostettu, mutta halusin tehdä siitä omanlaiseni. Kaapin uudistus mukaili jo aiemmin uudistamaani peilisenkkiä. Tässä tuvankaapissa oli samankaltaiset peiliovet ja runko kutakuinkin samaa tyyliä. Sillä oli suuri merkitys ostopäätöstä tehdessäni.

 

Hioin maalipinnan paikoin puuhun asti. Pohjamaalasin, pintahioin ja pintamaalasin. Pari koloa ja vanhaa lakkavalumaa sai jäädä. Nuokin virheet enimmäkseen piilossa. Aivan kuin olen aikaisemminkin tainnut mainita, minun uudistamissa kalusteissa tuo ikä saa edelleen näkyä, vaikka kalusteet päivitänkin tälle vuosituhannelle.

Kuvat alkuperäisestä ovat myynti-ilmoituksesta. Jotenkin se kuvaaminen itseltäni unohtuu aina alussa.

Vasta hiontaprosessin vaiheessa tulee mieleen.. niin olisiko pitänyt kuitenkin kuvata miltä alkuperäisesti näytti? No, ehkä mä muistan sen vielä joskus.

Käytän mielummin tuota uudistaa tai tuunaus sanaa, koska entisöinti ei ole oikea termi tekemiselleni. Alkuperäiset puuvetimet poistin. Entisöijä olisi ne jättänyt sille sijoilleen sekä värisävyksi valinnut mahdollisesti sen pohjamaalin alta pilkistävän vihreän sävyn.

Yläkaappi uudistui käsittelyssäni hionnan ja maalauksen kautta. Saranat ovat alkuperäiset. Puhdistin ne maalinpoistoaine-jarrukliineriseoksella. Saranoita kiinnittävät ruuvit vaihtui uusiin. Samoin vetimet. Ne hankin taas Minimanista. Maalikerrokset olen ruiskumaalannut.

Ovien puuosat ovat sen verran paksut, että vedinpakkauksen ruuvit eivät pituudeltaan riittäneet. Nuo kiinnitysruuvit piti ostaa uudet ja rälläköidä sopivan pituisiksi. Tähänastisista työkalukokeiluista toiseksi pelottavin oli tuo rälläkkä. Sirkkeli edelleen ykkösenä 🙂 Johtuu varmaan kovasta äänestä.

Peiliovien keskiöt ovat hyvin ohutta puuvaneria, jonka aaltoileva pinta tulee myös maalilla esiin. Tumma maali varmasti häivyttää noita pintavirheitä vielä kaikista vähiten, mutta minusta tähän kaappiin ei muuta voinut valita edelleenkään, kuin sen mattamustan. Nämä on taas niitä makuasioita…

Nyt minusta kaappivanhuksen arvokkuus on esillä, puinhan sille frakin päälle ?

Jostain syystä kamera ei ollut tänään yhteistyökykyinen kanssani. Niin ihana kuin tuo auringonvalo onkin, niin se saa kuvat joko pimeiksi tai paikoin ylivalottuneiksi. Erityisesti näin kokemattoman kuvaajan käsissä. Pahoittelut.

Tässä kaapissa on hauska keittiöstä muistuttava yksityiskohta. Vasemman laatikon alla on ulosvedettävä leikkuulauta.

Kun kaluste on sitä puuta, niin se elää huoneilman kosteuden sekä kuivuuden mukaan. Tähänkin hioin oven ylä- ja ala-osiin kynttilää. Ovet eivät näin ollen jämähdä kiinni ja kaapit liukuu auki helpommin.

Tuon kaapin ala-osaan voinkin sijoittaa nyt dvd laitteen väliaikaisesti. Se senkki/mediataso, kun puuttuu vielä.

Kaapissa on runsaasti hyllytilaa nyt niille varastossa lojuville leffoillekin.

Nyt on ollut niin kylmää pitkään, että on mukava pysytellä sisätiloissa ja nauttia varaavan takan tuomasta lämmöstä. Viikonloppuvapaa mahdollistaa samalla nyt tuon leffa-illankin. Täytyykin piipahtaa Prisman viihdepuolella seuravan kerran, kun ruokaostoksille mennään.

Meillä on aihetta nyt myös juhlaan, sillä esikoinen sai ajokortin! Vanhemman osuudessa murehtiminen lisääntyy siis asteella. Sitä kun aina vanhempana kantaa kaikesta huolta, murehtii kaikkea liikaa ja ennakoiden.  Se on kuitenkin se suojelevan äidin ja varmasti myös isän ”taakka” josta ei mihinkään pääse. Eikä oikeastaan haluakkaan päästä eroon.
Turvallisia ajokilometrejä meidän Nikolle!

Kategoria(t): Antiikkia, Sisustaminen, Tee se itse Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.