Lokerohyllyn uudistaminen

 

Pieni hylly, kolmella lokerolla lepäili erään kirppiksen hyllyssä.

Aika nopeasti päätinkin sen kuuluvan meille. Mä tykkään ostella noita puisia käyttöesineitä, joita voin uudistaa hetkenä:” jolloin tuunailuinto ottaa musta vallan”.

Tänä viikonloppuna kävi taas niin ☺

 

Tältä ostos näytti alkuperäisenä. Kirppishinta 6€.

Pinnan hioin ensin. Ajattelin oikaista, kun alkuperäinen värikin oli vaalea.

Vedin ruiskumaalaten pintaan kerroksen vedellä ohennettua Helmi-kalustemaalia. No eihän se ottanut tarttuakseen…

Pohja hylki uutta kerrosta ja lopputulos oli hiottava uudelleen. Pieni hylly, pieni vahinko.

Kokeilusta viisastuneena maalasin ensin pohjamaalin. Kevyt välihionta ja lopuksi se kiiltävä kalustemaalikin otti tarttuakseen kiinni, viimeistellen hyllyn pinnan.

 

 

Lokeron sisäosiin laitoin vesi-erikeeperi seoksella tapetinpalat.

 

Tuota samaa tapettia löytyy parista muustakin tuunaamastani kalusteesta.

 

Yläkerran lipastosta.

Sekä eteiskalusteesta.

Tuo laatikosto oli joskus aikaisemmin peilin alla.  Sai aikoinaan siirron kenkäeteiseen liian ison kokonsa vuoksi.

Uusi hyllylokerikko paikkaakin tuota puuttuvaa laskutilaa.

 

 

Siinä peiliä käyttävä voi samalla pohtia elämän tosiasioita, vaikka näin aforismin kautta.

 

 

Peilikuvalleen harvemmin, voi kukaan loppupeleissä juurikaan mitään.

Kategoria(t): Kirppislöydöt, Sisustaminen, Tee se itse Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.