Pikaleivonnaisia ja pakkastaidetta

2016-01-26 09.45.48

Mmm… mielettömän hyvää myös näin gluteenittomana! Ja koti tuoksuu nyt leivonnaisille 🙂

Yläluokan kotitalouskirjasta löytyy tämän herkun ohje. Taikinasta tulee n. 11 kappaletta, jos haluaa reilun kokoisia. Nämä tulee syötyä yleensä samana päivänä.

Tuplaa siis ohjeen määrät jos haluat pakastimeenkin säilöä välipalaherkkuja. Kannattaa nauttia lämpiminä.

2016-01-26 09.56.05

Korvasin jauhot gluteenittomalla Semper Grov Mix (1dl) ja  Semper Mix (2dl) jauhoilla. sekä jätin purjon pois. Täytettähän voi myös vaihdella oman mieltymyksen mukaan. Itse laitoin pinnallekin juustoraastetta.

2016-01-26 09.47.01

Käytin Dr.Oetkerin muffinssivuokia.

 

Jäätaidetta piti myös itse kokeilla 

 

Pari päivää sitten laitoin vuokiin veden sekaan pojan saamia syntymäpäiväruusuja ja juuttinarulenkin. Pakkanen oli laskenut sen verran alas, että jouduin lopulta lisäjäädyttelemään vuokia keittiön pakastimessa.

2016-01-26 09.48.40

Nuupahtaneet ruusutkin näyttivät piristyvän jääpedissään 🙂

Tuon ihanan seinäkoristeidean kopioin Valkoinen puutalokoti blogin kuvista. Muoto ja kukat vain on eri. Nyt, kun vain pysyisi pikkupakkanen etteivät heti alkaisi sulaa.

Sydän sopii myös lähestyvään ystävänpäivään ❤

2016-01-26 09.49.53

Mukavaa tiistaita!

 

Kategoria(t): Askartelu, Gluteeniton leivonta, Sisustaminen, Tee se itse Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.