Parvekkeelle uusi kulku ulkokautta

Loman aikana meidän parvekkeelle valmistui uusi kulku.

Pari vuotta lähes tyhjillään tuo tila onkin ollut. Pojan muutettua huoneeseen, josta on kulku parvekkeelle, jäi tila lähes käyttämättä. Nuoren aikuisen huoneen poikki ei viitsi alvariinsa kulkea. Aina on mm. joku peli kesken.

Mitään isoa investointia ei haluttu tehdä. Niimpä simppeli ratkaisu toteutettiin taas tarvikkeilla, jotka löytyisi omasta takaa.

5 tuuman sahatavarasta askelmat saatiin kasaan. Kun tikkaat valmistui, hioin ne vielä ympäriinsä hiomakoneella, että käsistä löytyisi vähemmän tikkuja myös jatkossa. Terassikyllästeellä vielä käsiteltiin, että askelmat kestäisivät pidempään säänkin armoilla.

Juuri sellainen kaltevuus, että korkeanpaikankammo ei saa otteeseen, kun näissä tepastelee.

Parvekkeelta onkin nyt esteetön näkymä joka suuntaan mm. pihatarhaan. Otettiin kokeilulunteisesti aitaelementit pois lasin edestä.

Tykkään kovasti ja talo muuttui aitojen poistuttua ehkä himpun verran modernimmaksi. Nuo pystypuut tuossa keskiosissa vielä odottaa päätöstä säästetäänkö vai menevätkö nekin poistoon. Pari kohtaa kaipaa paikkamaalia. Saattaisi tehdä mieli laittaa isot laivaköydet, korvaamaan puuttuvaa aitaa. Sitä kun saa nykyään useammassa värissä.

Liukuovet on ruuvein lukittu niin, ettei kukaan putoa tyhjyyteen. Parvekkeelle on nyt vain koottu hätäisesti pöytäryhmä sekakalusteista. Haaveissa on joskus saada tuohon tilaan polyrottinki-sohvaryhmä.

Pari huonekasvia olen vienyt sinne piristymään ja kyllähän ne ovatkin sitä tehneet.

Toki sisätiloihin jääneet kukat ovat yhtälailla kasvaneet. Tänä kesänä tuota auringon valoa on onneksi riittänyt.

Näin kauan on kulunut Koronan ilmestymisestä aikaa, kun vasta itse jouduin testiin. Rokotettu kuitenkin kahdesti. Kesken työpäivän nousi yllättävästi korkea kuume. Niveliä ja päätä alkoi särkeä samanaikaisesti. Kyllä siinä hetken pohti, että apua jos tämä nyt on sitä. Hoitoalalla työskentelen ja työpaikalla tuollainen tartunta tietäisi kaaosta sekä työvoimapulaa. Toki jälkimmäinen on jo todellisuutta ilman koronaakin. Vastauksen sai kahdessa tunnissa, joka onkin supernopeaa.

No ei ollut koronaa. Kurkku alkoi kipeytyä päivän kuluessa ja illasta nielu olikin tosi kipeä ja peitteet nielurisoissa. Lapsena viimeksi olen angiinaa sairastanut. En vain muista, liittyikö silloin monta päivää kestävä pääkipu tuohon tautiin. Kolmatta päivää meni enimmäkseen nukkuessa. Tänään oli kuumeeton päivä. Kurkku ei niin kipeä enää, mutta muuten melko kipeä olotila vielä. Viruksen aiheuttama, eikä sillä kuuria tarvittu. Kipu- ja kuumelääkkeellä sekä nukkumisella tauti hoidetaan. Sitä ystävänkin kanssa pohdittiin johtuuko steriilistä elämästä ja maskillisesta ajasta, kun virukset tuntuu nyt hyvin rajuilta.

Loppuviikko vielä lepoa, niin olo on taas toivon mukaan normaali.

😊

Pysykäähän terveenä ja muistetaan nauttia vielä kesästä!

Kategoria(t): Tee se itse. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.