Kirjan sivuista ruusuja

Lomaviikko alkoi. Viimeisinä viikkoina työ olikin alkanut tuntumaan erityisen raskaalta. Riittämättömyyden tunne syö voimavaroja. Vaikka kuinka rehkit hiki hatussa, ei hoitotyöhön tarvittavaa aikaa tunnu koskaan olevan tarpeeksi. Kaikki epäkohdat työssäsi alkaa ottaa suhteellisen kovaa nuppiin ja mieli tekisi nostaa meteliä asiasta jos toisesta. En toki sellainen ole, lähinnä mielessäni mellakoin 😊 No mutta se siitä, olinkin loman tarpeessa.

Pakkanen paukkuu puurunkoisen omakotitalomme nurkissa. Nautinnollista onkin vain olla ja nauttia tuosta olemisesta. Lämmittää siinä lomassa takkaa ja hellaa, villasukat jalassa.

Toki tuo pieni amstaffi pentu Luna vaatii useita piipahduksia pakkas-säässä, kun sisäsiisteyttä harjoitellaan. Nyt parkkeerasi sohvalle kaveriksi, kun tätä askarteluani puuhastelin.

Meillä ei tosin koskaan koirat ole päässeet sohvalle. Huomaan, että ollaan alettu luisumaan tässä asiassa. Tuolta nappisilmältä on vain niin vaikea sitä kieltääkään.

Tuosta vanhasta sivistyssanakirjasta tein taannoin kranssin. Sivuja on vielä paljon jäljellä, jopa tämän askareenkin jälkeen. Yhdestä sivusta tuli 4 ympyrää, jotka leikkasin saksilla spiraalin muotoon. Sukkapuikko apuna pyörittelin ne ruusukkeiksi. Erikeeperillä liimasin valmiit ruusut vanhaan valokuvakehykseen.

Sopivasti ajan patinaa on näissä kirjan lehdissä.

Liimasin vielä muutamia helmiä ruusujen sekaan lisäkoristeeksi.

Sellainen kirja kierrätys tällä kertaa.

Tuo paperin kiertäminen ruusukkeiksi vaati kyllä jonkun verran aikaa. Eli ei aivan nopeimpia tuunailuja ollut. Ihan mukavaa puuhaa kuitenkin.

Kategoria(t): Askartelu, Sisustaminen, Tee se itse Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.