Makuuhuoneen uusi ilme

Tämä projekti on odotellut aloitusintoa pidempään. Lopulta se vaati lomaviikon toteutuakseen ja siitäkin vain puolitoista päivää.

Meidän makuuhuone oli alunperin vanhimman poikamme huone. Tapetit valittiin sen mukaan. Noita kaupunkien nimiä, isolla fontilla oli nyt tuijoteltu tarpeeksi pitkään. Mua häiritsi myös tuo tapettinäkymä, joka avautui olohuoneeseen astuessa, kun makuuhuoneen ovi usein on joko auki tai vähän raollaan.

Nyt ei häiritse enää.

Tapettirullia kului huoneeseen 6kpl:tta. Työtä helpotti se ettei tapettikuvioita tarvinnut kohdistaa. Hukkapalojakin tuli näin vähemmän.

Mustaan taas hurahteena. Saatoinpa myös hakea tapettivalinnalla lisäsuuntaa goottityylille, josta pidän. Noissa vanhoissa kalusteissakin sitä mielestäni ripaus löytyy

Liisteri suoraan seinään ja tapettivuota päälle. Pari kohtaa onnistuin laittamaan päällekkäin liikaa. Toisin sanoen harjoittelin puoli huonetta ja loppu sujui vasta niin, kuin oli tarkoitus.

Kun itse tekee voi olla harmissaan vain omaan työnjälkeen.

Nuo vanhat lipastot ja senkit ovat heikkouteni. Joskus aikoinaan, kun aloittelin blogin kirjoittamista muistan maininneeni, että jos itse saisin päättää, niin talostamme löytyisi aika monta erilaista vanhaa kalustetta. Niitä kyllä löytyykin aika monta tällä hetkellä. Ajan saatossa puolisoni on oppinut tekemään ilmeisesti myönnytyksiä. Odotan vain aikaa, kun pääsen kalustamaan niillä kodin kaikkia huoneita. Nuorisolla, kun on tällä hetkellä sana sanottavana oman huoneen sisustuksen suhteen.

Ja äiti tykkää niiden mielestä liikaa vanhoista jutuista.

Viherkasvikin näyttää upealta, kun seinässä on tarpeeksi kontrastia.

Tapettimuutoksen myötä vaihtoon menivät myös päiväpeite ja verhot.

Rustasta ne kotiutettiin ja samettipäälliset olivat edullinen ostos Jyskistä.

Minimanin alesta löytyi tilavat kangaskorit komeron päälle. Niihin on hyvä kätkeä tai varastoida vaatteita, kun kaappitilaa on niukasti.

Vanhat maljakot/kynttilänjalat sai päihinsä pallokynttilät.

Eilen kauppoja kiertäessä oli tultava siihen tulokseen, että tällä hetkellä kaupoissa on ylitarjontaa vain boho-jutuille. Itse olisin halunnut löytää tuohon goottiteemaani sopivaa, mutta sarvipäitä pitää ilmeisestikin tilata netin ihmeellisestä maailmasta. Oman kaupungin putiikeista, kun ei kovin persoonallista koristetta löydä.

Makuuhuoneen muutoksen hinta n. 250 euroa. Tapettiliisteriä ei tarvinnut ostaa, kun sitä oli olkkarin tapetoinnista jäänyt sopivasti tähän muutokseen.

Makuuhuone ennen muutosta.

Kategoria(t): Remontti, Sisustaminen, Tee se itse Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 Responses to Makuuhuoneen uusi ilme

  1. Hannahuuhaa sanoo:

    Tosi makee valinta toi musta seinä! Siis sekö on tapettia??? Ja viherkasvi tosiaan näyttää upeelta sitä vasten. Niin kuin myös tuo vihreä lipasto. Mulla on kotona ”pubissa” musta katto ja tykkään siitäkin. Nykyisin pubi on kyllä mun tuunauspajana, kun ei sillä oikein ollut käyttöä olohuoneena…kiva, kun on kenkutusjuomatiski ihan tuunauspöydän vieressä ;). No, eipä sitä baariakaan kyllä käytetä, mut oli pakko silloin sellainenkin laittaa.
    Harmittaa kyllä vähän noin maanisen sisustajan mieltä, kun pubi oli kyllä varsin kiva kokonaisuus ja nyt se on yks kaaos. Ennen tein tuunausjutut itse asiassa tuvassa, vihreän vanhan lipaston päällä ja toisaalta oon tyytyväinen, että nyt se työn sekasorto ei oo heti ekana silmissä. Että molempi parempi.
    Mutta sulla taitaa olla neliöitä aika paljon enemmän kun meidän pienessä torpassa. Lisätilasta mäkin usein haaveilen, mutta toisaalta tykkään, että nyt on kodikasta enkä pois muuttaisi.
    Laitanpa seurantaan sun blogisi!!! Ihanaa kevään jatkoa, terassilla, makkarissa tai missä vaan!

    • Tiina sanoo:

      Kiitokset kommentista ja vierailusta. Neliöitä meillä on n.158, mutta kuitenkaan ei ole tilaa tarpeeksi. Vierashuone puuttuu, mutta tuokin puutos korjaantunee, kun jälkikasvu joskus päättää muuttaa omilleen 😊
      Empä tiedä olisinko vielä kuitenkaan siihen muutokseen valmis 🤭
      Huonekalutuunaukset teen yleensä autotallissa. Niissäkin pitää olla erityisen nopea, ettei ala isännältä kuulumaan napinaa… et kauanko nuo kalusteet vielä vie tilaa 😆
      Oma pikku pubi kuulostaa kivalta. Näin korona aikana vois olla ihan käteväkin 😉

      Siistiä kun jäät seurailemaan, niin minäkin tein blogillesi 🙂👍

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.