Makuuhuone gootimmaksi ja yksi kranssi lisää

Tietynlainen synkkyys viehättää minua. Ehkä tapettivalintanikin paljastaa sen.

Jonkun aikaa olen hakenut ideoita ja keinoja millä voisin makuuhuoneeseemme saada tuota kaipaamaani goottihenkisyyttä. Havahduin vain yhtäkkiä siihen todellisuuteen, että meillä kyllä on kaikki tarvittava, ne on nyt vain sijoitettuna vääriin paikkoihin.

Ja sitten vain tavaroita siirtelemään.

Tuo Ikean UNG drill-peili on yksi niistä, joka on vaihtanut tiheäänkin paikkaansa meidän kodissa. Josko vihdoinkin olisi nyt paikkansa löytänyt? Ainakin tällähetkellä tuntuu siltä.

Vuoteeseen löytyi uusi sängynpääty roskalavalta. Se oikeastaan innoitti minut näitä tavaroita siirtelemäänkin. Taitaa alkujaan olla Ikean svelvik vuoteesta jalkopääty.

Goottityyliin kuuluu myös kallot. Häränkallon olen torin kautta joskus ostanut. Se sai jäädä paikoilleen. Pelottavaa ulkonäköä kuitenkin pehmentää tyttären askartelema dream catcher, eli unisieppari.

Olohuoneesta siirtyi pienempi kattokruunu makuuhuoneen valaisimeksi. Miksi niitä muutenkaan tarvittaisiin kahta samaan tilaan? Omat valinnat ihmetyttävätkin välillä.

Ettei kaikki olisi mustaa tai synkkää pitää tässäkin huoneessa olla yksi väripilkku, tai se huonekalu, joka rikkoo väriharmonian.

Vihreäksi maalaamani peilipöytä.

Tuota lisävihreyttä aidon kasvin ja peilipöydän lisäksi tilaan tuo näpräämäni ikikranssi. Puuilon metalli rinkulaan kiersin pari Rustasta ostamaani kukanoksaa ja siinäpäs se helppoudessaan keikkuu valmiina.

Tuskin lopullisessa paikassaan, mutta ainakin siihen saakka.

Peilipöydästäni uupuu vielä sopiva, ahtaan tilan jakkara. Onkin yksi niistä hankittavista asioista, joita ehkä alitajuisesti myös kirppareilla metsästän. Vielä ei ole vain osunut kohdalle sopivaa.

Kivaa viikonloppua synkästä teemasta huolimatta!

Kategoria(t): Sisustaminen, Tee se itse Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.