Syreenin tuoksua

Majan läpi kulkeva polku johdattaa tallaajansa syreeninkukkien tuoksun saattamana kanalaan.

Kanalauma on hivenen pienentynyt. Tällähetkellä lillevillassa asustaa enää 3 kanaa: Roxy, Fenix ja Valerie. Nekin nauttii kesästä ja tuoreesta heinästä.

Vähän säikkyjä kaveruksia. Tulevat jalkoihin kun ruokitaan, mutta jos tarhaan menee ilman viemisiä, ne tepastelevat mökkiin suojaan. Välillä sitä istuskellaan syreenimajan penkillä ja seuraillaan niiden kuopsutuksia. Eivät silloin pakene paikalta.

Syreenimajan pensaat alkaa olla paikoin pian parimetrisiä. Tarkoitus on antaa niiden kasvaa ilman leikkuuta. Kun pituutta on reilu metri lisää, sidon latvukset yhteen. Vielä pari kesää tuota varmaan joutuu odottamaan, sitten vasta maja on nimensä mukainen.

Polun varrella kasvavat kuunliljat ovat jo hyvässä kasvuvauhdissa ja Clematis yrittää kilpailla kellohelmoineen syreenin kukkien kanssa.

Se jää kyllä kakkoseksi, kun joutuu tammen alla kasvamaan. Varjosta huolimatta, yllättävän runsaana.

Syreenit kukkivat valkoisin sekä violettisin kukkasin. Haaveena olisi saada tuonne vielä joskus valurautainen puutarharyhmä.

Kesän ensimmäinen perkuu-urakkakin alkaa olla voiton puolella. Katsotaanpas miltä lopputulos näyttää.

Nyt vain vettä ja voimaa niin nämäkin perennat venyttelevät itsensä puolta pidemmiksi.

Tuo vanha allaspaikka odottelee vielä uutta ideaa. Toisaalta houkuttaisi tehdä tuohon nuotiopaikka. Yhtälailla hyttysvapaa-alue puutarhapaviljongissakin olisi tervetullut lisä puutarhaan. Joutuu vielä vaihtoehtoja puntaroimaan. Ehkä siihen ennen pitkää jotain keksitään.

Pihan toisella puolella ojarummuista puskevat esiin humalat. Taidampa lisätä toiseenkin seipään, ennenkuin humala ottaa maakosketuksen.

Vuorenkilpi-penkin perkuu jäi vielä puolitiehen, mutta homma jatkuu seuraavilla vapailla. Viimekesänä poistetut villiruusut puskee taas itsepintaisesti esiin niiden lomasta, joten perkuuhun tarvitaan järeämpiä työkaluja.

Kyllä sitä taas nauttii tästäkin touhusta, vaikka hyttyset pistävät välillä huitomaan.

Ihanaa loppuviikkoa, nautitaan lämmöstä!

Kategoria(t): Istutukset, Puutarha Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.