Harrastuksena Enduro
Naapurien enduroreitti meni tuosta läheltä ja alkoi pikkuhiljaa itseäkin kiinnostamaan. Mopotilla oli viimeksi ajeltu ennen ajokortti-ikää eli reilu 10v. sitten.
Harrastus alkoikin sitten tuossa alkuvuodesta 2009, jolloin hankin vanhan kotarin Kurikasta, 200EXC:n vuosimallia 1999. Itse en oikein tiennyt mitä pitäisi tietää pyörää ostaessa ja toisaalta myyjäkin oli melkein yhtä pihalla joten ilman testaamista pyörä kärryille ja kotiin.
Talviaika kun oli, piti melko pian hankkia piikkirenkaat ettei tule vahinkoa. Olihan tuo melko korkea verrattuna ”pv suitsaan” joka oli viimeinen muistikuva kaksipyöräisestä.
No, kaikenlaisia hankintojahan sitä oli sitten pyörän lisäksi, kuten kengät, kypärä ja muitakin harrastukseen kuuluvia suojia. Ajovaatteista puhumattakaan. Netistä sitten bongasin käytetyn etupiikkirenkaan ja kaverilta sain taakse ”rospuuttorenkaan” ensihätään.
Ajokengät päätin heti ostaa kunnolliset, TCX Pro 2 ja ajovermeet hianot KTM Comp. Hydroteq. hässäkät. Kaverit vitsaili et, "Tarkkalan tehdaskuskiko se sieltä tulee", kun näyttäydyin ekan kerran ajovarusteissa. Kypäräkin oli tietysti ostoslistalla ja päädyin Airohin keskivertoedulliseen Dome -malliin. Scottin lasit kaveriksi.
Toiselta naapurin kaverilta sain lainalle legendaarisen Yokon rintapanssarin.
Suurin piirtein kaikki oli kasassa ja sitten fiksuna yksin reitille ja spooria avamaan ilman liukupohjia. Ei jumalavit miten olikin hankalaa ajamista, tai ei siinä voinut ajamisesta puhua. Miehestä oli kyllä mehut pihalla tosi äkisti.
Ensivaikutelma lajista oli siis melko karu. Ei siinä vaihees voinu käsittää miten paljon liukupohjat voisi auttaa. Kovin montaa kertaa en sitten spooriin eksynyt ennen kuin vein kengät suutarille ja sain ensituntumaa liukupohjiin. Olin täysin ällikällä lyöty miten iso ero oli. Kenkä luisti jalkaurassa eikä torpannu hankeen heti kun hojaantui. Ja alkuvaiheessa niitä hojaannuksia tulikin melkoisesti.
Joo, vauhtihan ei sit kuitenkaan päätä huimannu, varsinkin kun vertas kavereihin jotka oli ajanu jo vuosia.
Pakko oli vaan yrittää. Onnistuin kerran vääntää jalkaakin kaatuessa niin, että piti hetkeksi hakea kepit terveyskeskuksesta. Ilman ajokenkiä olis tilanne voinu olla pahempi. Kurvissa varpaat pökkäs kannonpäähän ja jalka käänty pyörän alle kantapää menosuuntaan.
Kesä 2009 oli sellasta satunnaista harrastelua ja opettelua. Tekniikan ja tasapainon hakemista. Harjoittelua ja harrastusta rajoitti vuonna 2008 diagnosoitu suolistotulehdus (colitis ulcerosa), joka piti mut vessan lähettyvillä jatkuvasti.
Sänkicrossia ajettiin loppukesästä. Olin jotenkin pärjäämässäkin, mutta 200m ennen maalia, kone leipoi kiinni. Tämä sen takia kun takakumi oli pudonnut vanteelta ja aiheutti melkoista kitkaa. Ajaessa luulin, että jarrut jumittaa ja vedätin moottoria "hiukan" liikaa.
Talvella 2009 tapaninpäivänä ajettiin eka kinkunsulatuskisa kerhon jäsenten kesken Kurjennevalla. Jäin sellaiset 5min kierroksella nopeimmille vaikka kisan voittikin se jolla oli pienin erotus kierroksien välillä.
Vuodenvaihteessa 2009-2010 sitten todettiin 1. tyypin diabetes joka puolestaan aiheutui colitis ulcerosan lääkityksestä, kortisonista. Siinä tuli pidempi tauko harrastamiseen, lääkärin kiellosta.
Pari vuotta häirinnyt suolisto oli mennyt tosi huonoon kuntoon. Verenluovutusta oli monta kertaa päivässä.
Kesällä 2010 sitten harrastaminen lisääntyi. Suolisto oli ajaessa ok, muuten oireet veivät kaiken huomion. Päivät pyöri yhä vessan lähistöllä. Pidempiä reissuja oli turha uneksia. Tai ylipäätään lähtöä mihinkään.
Kesä jatkui sitten tutustumalla uusiin reitteihin, myös Ylijoelle tehtiin oma pikku enducross –rata.
Pääasiassa kyllä ajettiin Hietamäessä ja Mykkäkalliolla. Sinne olikin pieni shokki ajella ekaa kertaa ajaa kaverien peräs, kun vettä oli aivan julmetusti ettei nähnyt mihin ajoi ja minkälaisia murikoita reitillä oli. En tosin pysynyt millään kaverien vauhdissa kun lujaa mentiin. Asiaa helpotti, että oli niitä hitaampiakin välillä mukana.
Sarjaenduroa käväistiin sitten ajamassa Kurikassa. Taas uusi kokemus. 2.s luokassa ajoin kolmanneksi. Pyörä oli holtiton niinkuin kuskikin. Keli oli uuvuttavan kuuma. Treenikaverit piti kärkipaikkaa 1.s luokassa.
Jalasjärvellä crossiradalla sitten pompautin pyörällä kunnon silmät. Pöytähyppyrillä hyppy laskeutui juuri siihen kulmalle ja siitä jatkopomppu pyörä poikittain alas. Sarvet linkus, jalka nakelis sarven ja tankin välis laskeuduin paiskautuen pää edellä kenttään. Ensin piti maistella, että onko hampaat tallessa. Hiukan olin pökerryksissä ja siihen tuli joku kaveri auttaan etten jäis toisten alle hyppyris.
Heti ei osannut aavista miten kävi, mutta kun sain nilkutettua autolle, selvis että kipeetäkin tuli. Vaimolle vaan tekstari että "Et ehkä tunnista mua kun tuun kotiin".
Onneksi oli suojat, varsinkin juuri ostettu Foxin uusi rintapanssari sillä naama oli vereslihalla ja käsi ja toinen jalka tosi hellänä. No heti en edes huomannut, mutta Airoh oli mennyt otsan kohdalta halki. Kova isku… Se tiesi kypärän hankintaa. Uusi löytyi sitten Moto-Seinäjoesta, Arai VX-3, joka oli kaveripiirissä kovin kehuttu. Se kyllä istuikin päähän tosi hyvin ja oli muutenkin Airohia laadukkaampi. Nyt ei saanut tinkiä turvallisuudesta.
Kaatumisen jälkeen kaverin kanssa alettiin tutkia takaiskaria ja kävi ilmi ettei sieltä säiliöstä tullut pihaustakaan ilmaa (tai kaasua). Eli hetekka ei oikein osannut vaimentaa iskuja. Olin kyllä moittinut alustaa jo aikaisemminkin.
2010 alkusyksystä terveys oli yhä luokattoman huono, verenvuotoa jo pari vuotta ja kaikenlaisia lääkityksiä kokeiltiin huonoin tuloksin.
Huollettu iskari oli kuitenkin nyt paljon ajettavampi ja ajokertojakin tuli 3-4 viikkoon joten kehitystäkin muka tapahtui.
Ja sitten alkasihan ne kisatkin kiinnostamaan. Vaikka omasta mielestä vanha jo olenkin, en omistanut A -korttia joten sellainen olisi eka hankittava. Asiaa helpotti vaimon työkaveri jonka miehellä oli autokoulu Seinäjoella. Sinne siis. Siitä tuli sitten ensituntumaa kaupungissa ajamiseen moottoripyörällä. Aika jouhevasti teoriat ja ajotunnit meni. Teoriakoe ja inssiajo enää. 0 –virhettä ja hyväksytty ajokoe, jes. Suunnittelin kesälomalla ajaa, mutta sehän kävi paljon odotettua nopeammin.
Moto-Seinäjoen Mutkamäki VI Endurolenkki 2.10.2010
Kaverit oli kyllä sitä mieltä että nyt oli sitten pakko osallistua Mutkamäkeen, Seinäjoella ajettavaan endurolenkkiin.
Jänskättihän se ihan saamaristi, mutta sinne kai sit. Pyörä piti laittaa punakilpiseksi, eli käyttää paperit Vaasan tullissa ja eikun ilmottautuun karkeloihin.
Viikko ennen kisaa ei tarvinnu ku ajatella kisaa niin pumppu löi 200. Sitten kisapäivänä jännitys muka helpotti. Olin rankattu ihan takariviin kun olin ensikertalainen. En ottanut muka paineita vaikka halusinkin menestyä.
Startti mäkeen ja heti alastultaessa yllätyin kuinka liukas mäki olikaan. Pari lippusiiman kepukkaa siinä lähti heti matkaan. Täpinöissä sitten jumitin myös mäkeen kun toinen kuski oli jumissa edellä ja jouduin vähän peruuttelemaan alaspäin. Ajattelin jo että perkuta ei tästä tuu mitään. Jotenki sitten selvittiin ekasta kierroksesta maaliin. Positiivista oli että ohitettavia oli muutama, en siis ollut ihan avuton, ainakaan omasta mielestä.
Kaveri sitten tuli sanomaan, "Ei mitään paineita, oot luokkajohdos 15 sekuntia". En ollut varma halusinko kuulla sitä, mutta sillehän ei enää voinu mitää. Nyt oli puristettava lisää.
Toinen kierros ja johto kasvoi. Virheitäkin tuli, kaatumisia ja pyörän sammuttelua kuten aloittelijalle sopii.
Kolmas kierros sitten toi lisää tuskaa, kun eturengas pamahti jossain kohti, ilmeisesti jo rinteen takana. Onneksi otin kotoa varalle sisäkumin. Oikeestaan otin kaikki mahdolliset mukaan mitä vaan oli.
En tosiaan aikonut luovuttaa siihen. Pyörä irti ja sisäkumin vaihto, huikka juomaa naamariin ja viimeselle kierrokselle. Otin tosi varovasti, sillä en halunnut särkeä enää renkaita. Maaliin ja tieto luokkavoitosta nosti hymyn suupielille. Kuitenkin oli oman kerhon kisa ja piti toimitsijatehtäviin heti niin onnistuin sitten missaamaan ensimmäisen palkintojenjaon sekä voittajan haastattelun.
Luulin että palkinnot jaetaan kuten käsiohjelmassa oli mainittu.
2010 loppusyksystä Remicade hoitoon päästyäni, sain apua suolistoon. Kolmannen hoitokerran jälkeen alkoi tapahtua muutosta ja kunto alkoi hiljalleen palautua.
Sitten alkoikin valmistautuminen uuteen talveen. Uusi Mitas takapiikki oli odottamassa tallissa. Sain sen jo edellistalvena, mutta en ehtinyt käyttää kun terveys petti ja piti mut pois pyörän päältä.
Talviajossa huomattiin, että hitaissa paikoissa pysyin jotenkin kaverien kannoilla, mutta suorilla ja nopeilla paikoilla jäin selvästi. Myös röykkysuorat olivat aika myrkkyä. En vain pysynyt hetekan kyytissä vain lepatin x-asennossa koko ajan. Tiesin kyllä että jarrupuolen jalkaa pitäs saada enemmän rampille. Mutta aina kun sitä yritti niin tuli ohjelmaa ja etupää poukotti puolelta toiselle. Vasen jalka toimi rampilla muka paremmin.
Nyt voin kuitenkin jo ajaa 5 kierrosta Ylijoen enskaspooria. Tuntui epätodellisen hyvältä.
Taas oli aika kinkunsulatukselle.
Tällä kertaa Ylijoella. Nyt marginaali oli kaventunut vajaaseen 3 minuuttiin kierroksella. Vaikkakin omasta mielestä en sata lasissa ajanutkaan, koska sillä ei tätä kisaa voitettaisi. 20 sekuntia eroa kierrosten kesken.
Talvesta tulikin sitten runsasluminen ja spooria avattiin joka välissä.
Kovat pakkaset kyllä karsi treenikertoja. -15 vielä menetteli, mutta sen kylmempi ei kauheasti houkutellu. Iskaria säädettiin löysemmäksi ja vaihdoin myös öljyt etuputkiin. 10 öljyt oli aika tervaa talvikelille joten kokeilin hiukan lievempää. Se saatiin lopulta toimimaan paremmin kun oikea öljytaso lopulta löytyi.
III Pinteleen Ajo 26.2.2011 KaMoKe
Nyt oli kiinnostus myös kokeilla miten talvikisat sujuisi, AT:t ja siirtymät jne. Taas oli tehtävä hankintoja kisoihin, taloudellisesti isoja sijoituksia. Uusi Mitas etupiikki, ja en halunnut enää ottaa riskiä joten hankin taakse BIB Mousse solun. Vähän jäi asia kaivelemaan, joten seuraavana päivänä hain myös eteen uuden solun. Eipä tarvitse rengashommia tehdä kesken kisan.
Sama jännitys sitten viikko ennen kisaa. Pyörään uudet numerot ja kisapaikalle kaverien kanssa, toinen ajoi B125 –luokassa ja toinen V40 –luokassa. Heidän lähtöajat oli 3 tuntia ennen omaa joten aikaa palloiluun oli. Tosin toimin huollossa enkä paljoakaan autolta liikkunut. Sainpa samalla vähän tietoa reitistä ja sen kunnosta.
Sitten olikin aika lähteä itse kisaamaan. Olin tällä kertaa rankattu aika kärkeen ja se passas mainiosti. AT –ajat tuli laitettua tankkiin ja lippaan. MK1 alkoi pellolta josta kuulin, että kurvit kannattaa ottaa iisisti, oli läpiajettu. No varmaan kaksi ekaa kurvia meni sitten nurin sarvi hankeen vaikka muka hölläsin. Jestas kun alkas hyvin..NOT!. Sitten päästiin metsään ja ajo vähän parani, tosin spoori oli onnetonta pöperöä verrattuna Ylijoen spooriin jota olin tahkonnut alkutalven. Sain reitillä V50 kuskin kiinni ja hän antoi hienosti tietä, mutta ohitus ei aivan sujunut odotetusti. Ramppi upposi pakoputkeen ja melkoset pörinäthän siinä synty. Loppupätkän ajo oli tosi varovaista ja jopa häpeilin syöttää kaasua. Kaatumisiltakaan en välttynyt ja ekassa huollossa sitten otin käsipussit pois kun ei sormia ainakaan paleltanut. Huollossa oli onneksi kavereita jeesaamassa ja saatiin ”karhupaikka” putkeen, eli kaljatölkki ja ilmastointiteippiä.
Sitten toiselle maastokokeelle joka oli pääosin hötyistä peltospooria. Siellä kuitenkin onnistuin kohtalaisesti vaikka paljon ylimääräistäkin ohjelmaa oli. Yksi oli se jonkin verran parjattu tien ylitys, ettei tiennyt tulinko maaliin vai en. Spoori jatkui ja muutkin ajoi niin ei kait siinä auttanut kun ajaa. Tulihan se maalikin sieltä vastaan.
Ja matkalle kohti kolmatta maastokoetta. Takana tulikin yks kaverri joka ohitti mut ekalla maastokokeella. Ajattelin säästää molempia ja päästin sen lähtemään edelle ettei tarttis sitten spoorissa ohitella. Piikkiluokassa kuitenki kaveri ajoi niin ei haitannut oman luokan osalta. Paljon oli risuja, oksia ja muutakin metsäroinaa reitillä.
Sitten oli vielä neljäs maastokoe joka oli sama kuin eka. Vähän jo tiesin mitä tuleman pitää. Nyt menin pellon kurvit paljon paremmin ja muutenkin ajo oli joutuisempaa. Sitten siihen ylämäkeen lasautin katse eturenkaassa ja huomasin vasta kohdilla, että edellä ajava oli jumissa mäessä. No pikasesti puunkierto vasemmalle, mutta siinähän ei ollut kun pöperölunta kallion päällä. Hyppäsin suosiolla pyörän päältä pois ja aloin punnertaan ylöspäin. Joku kypäräpää siinä ehti vähän tarttua pyörään ja sain pahan paikan yli. Hetkiaikaa ajo oli tosi lapaantunutta kun voimat jäi mäkeen. Yritin taakse kuikuilla, että koska sieltä tullaan ohi. Ilmeisesti mäessä kuitenkin jäi muutkin taakse kun pääsin ajamaan omaa ajoa rauhassa. Onnistuin tosin vielä kaatumaan ja jäin jumiin pyörän alle ja jouduin tosissaan punnertaa, että pääsin pois hangesta. Vähän ennen maalia sain vielä edellämenneen kiinni ja hän antoi spoorissa ohitustilaa vähän ennen maalia. Kisa oli siis ajettu ja fiilis vähän kuitenkin huono, koska en voinut odottaa hyvää sijoitusta ajollani.
Tuloksia sitten saatiin odotella pitkä tovi. Ajanotossa oli isoja ongelmia ja käsinsyötöllä tehdyt tulokset tuli viimein luettavaksi. Mitä?, olin toisena omassa luokassa vain vajaa 9 sekuntia voittajasta. Olipa iso yllätys, kuten myös se että lappuun oli kirjoitettu -> B eli nousu B-luokkaan. Nyt ei voinut kaveritkaan enää keljuilla paluumatkalla vaikka kuskiksi jouduinkin.
Sitten oli vuorossa omat seuran iltakisat joita ajettiin pimeässä, kypärävalojen loisteessa Ylijoella. Ajanottoon oli kerho laittanut EMIT –järjestelmän. Spekuloitiin jo, kuka leimaa nopeiten ja mikä se nopein tapa korttia on käsitellä. Kuinkas ollakaan kun kortti asetettiin lukijaan tuloksia varten, ei mitään eloa. Höh, ja löytyipä toinenkin kaveri jonka kortti ei sanonut mitään. Meillä oli kuitenkin lähettäjä joka piti huolen 30 sekunnin väleistä lähdössä. Tiedettiin siis koska lähdin ja kenen perässä, samoin maalissa. Arveltiin jopa toiseksi parasta aikaa, tai kolmatta ehkä neljättä.
Jossittelut sikseen ja viikon päästä Routakalliolla uusi kisa, ja uusi kortti. Nyt saatiin aikaakin ja olin 4.s jääden 1.16 voittajalle kun ajettiin kaksi kierrosta.
Routsikalla ilmoiteltiin sitten sunnuntaina pidettävän enduroleirin, jossa viisaammat ja kokeneemmat kuskit jakaisivat tietotaitoa meille vähemmän käteville kuskeille.
Leirillä käsiteltiin kurviajoa, röykkyjä ja kuinka niissä kevennetään sekä peltoajoa. Paljon tuli hyvää vinkkiä joka vaan piti saada istutettua korvien väliin. Ajoin tosissaan kovalevylle tuota jarrujalkaa, että sen pitää pysyä rampilla enemmän kuin jalkaurassa.
Seuraava viikko ja iltakisa Ylijoella. Nyt katsottiin oliko oppi mennyt perille. Reitille oli kehkeytynyt isoja patteja jotka kaikki kuskit kyllä huomioi. Kukin käytiin ajamassa pari kierrosta ja sitten luettiin korteilta tietoja. Tiesin jo, että toisella kierroksella tein aivan uskomattomia töppäyksiä. Kaaduin kerran ja sammutin 3 kertaa, kaikki sen takia kun vaihdelipu ja kenkä tuntui tarttuvan toisiinsa erottamattomasti.
Kun tiedot oli luettavissa, oli aika kiva yllätys että olin ajanut kilpailun nopeimman kierroksen, 3 sekuntia nopeammin kuin toiseksi tullut. Se paransi yhä fiiliksiä, että kuskit joita nopeampi olin, oli pari A –luokkalaista ja menestyneitä B –luokan kuskeja. Toisen kierroksen reilun minuutin huonompi aika pudotti kokonaistuloksissa kolmanneksi, mutta ei sekään ollut häpeä tuossa joukossa. "Ei sitten yhtään enduroleiriä enää, saatana!", kuului eräästä suusta.
Seuraavaa treenipäivä osui sitten lauantai illalle. Surkeat kelit siirsi ajopäivää pariin kertaan. No kahdestaan kaverin kanssa sitten ajettiin reitti eri suuntaan kuin normaalisti. Hiukan oli eka kierros avaamista kun pellot oli pyryttäny tukkoon. Muuten reitti oli ajettavassa kunnossa vaikka röykkyistä olikin. Tosin kurvit ja röykyt oli hioontunut epäsuotuisasti väärin päin ajettaessa, että tarkasti piti ajaa.
Toiselle ringille sitte menin edellä ja päästelin sen mitä ehdin. Taas oli kiva ajaa pitkästä aikaa. Kerran pellolla noloilin ja sammutin tiukassa käännöksessä, muuten ajoin melko mallikkaasti. Tienylityksellä vähän spekuloitiin ajoa ja jatkettiin loppu puolikas.
Aurinkoiset ja sateiset kelit oli vaikuttanut reittiin, oli äkkipysähdys jos spoorista meni ohi.
Kaveri ajoi takana vimmatusti kiinni ja pyörä karkasi spoorista heittäen kuskin pois kyydistä. Siinä vähän pää kopsahti reittiin ja kipeääkin taisi tulla. No pian oli itsellä melkein sama tilanne, sain juuri pelastettua etupään ettei uppoa jalkauran ohi. Kaaduin toki, mutta ilman isompaa ihmetystä.
Jälleen ei se oma ajo vauhdikkaalta tuntunut, mutta kai se on parantunut. Jalka vaan pysyy nyt paremmin rampilla ja se rauhoittaa ajoa melkoisesti. Osassa spooria on tosin niin syvää, että jalat lentää rampilta kun töyssyihin ajaa.
Sunnuntaina sitten jatkettiin, tosin normaaliin suuntaan. Minä edellä, kaveri peräs. Vissiin alku meni sitten täysin yliyrittämisen piikkiin kun ei ajosta tullut mitään. En pysyny pyörän kyytis millään vaan kuperkeikkoja taisi tulla jopa 3 ennen puoltaväliä. Kaveri sanoikin että "Otas vähä iisimmin niin katotaan josko auttas". No pikkasen vauhdista pois ja alkoihan se vähän paremmin kulkea. Tosin en ollut vieläkään tyytyväinen kun töyssyistä tuli takakorkeeta jatkuvasti.
Huilitauolla sitte vähä käytiin läpi tota keventämistä ja yritettiin uudestaan. Nyt kaveri ajoi eka ja mä yritin peräs. Ajoittain ajo sujuikin, mutta yhä pikkuvirheet ja yks isompi ulosajo häiritsi. Onnistuin jopa kopauttaa pääni puuhun. Loppumatka sitten pysyin kyydissä jotenkin.
Vielä päätettiin yksi rinki puristaa, tällä kertaa minä ensin. Vähän rauhallisempi startti osoittautui paremmaksi. Nyt kokeilin päästellä molemmat jalat tapeilla osan patikoista ja muka välillä menikin hyvin. Nevasuoralla takana tullut kaveri kehuikin katsoneensa et, "perkule ajaako se tapeilta" ja meinas ite lentää patista kaakkoon.
Ajo sujui hiukan paremmin ja tuli pientä onnistumisen fiilistä.
Tiistai päivä ja pyörälle pikainen tarkastus ennen treeniä. Ja kuinkas ollakaan, takaiskarista oli ilmaruuvin juuresta tiiviste riekaleina ja kaasut pihalla. Ilmankos en pysynyt sunnuntaina kyytis. Tietoisesti sit treeniin risalla iskarilla.
Eka kierros sellasta varmaa hissuttelua puhtaassa lumessa. Toiselle sitten lähdettiin ennen pimeää. Alku taas ihan kaverin takapiikis kiinni, hyvin mentiin ja lumi vaan pöllys. Sitten sellanen ysikymppi oikeelle, sisäkurvis hiukan risuja. Katoin ku kaveri meni kurvista ja syötti niin et maan sekanen lumi pöllys korkeelle, ja ite eikun perään. No hiivatti kaveri veti just kurvin taakse lipat ja putos ite oikealle puolen ojaan. Pyörä jäi kumoon reitille. Mä losootin tulemaan katse kurvis ja just ku avasin muka reippaasti niin näin kaverin pyörän siinä reitillä.
Äkkiä liinat kii, mutta pamautin silti takapyörään. Ei kova kolari, mutta pyörä pysähty äkkiä ja lensin siihen samaan ojaan osittain sarvien yli. Tietysti muutama vuosi sitten leikattu vasen ranne jäi käsisuojan taakse ja paukahti.. Ei ollu epäselvää mihin sattui. Onneks en osunu kaveriin kuitenkaa.
Takana tuli vielä pari kaveria, mutta ne onnistu havaitsemaan tilanteen hiukan kauempaa eikä täräyttäny samaan kasaan.
Nyt on kylmää rantees ja tuki paikallaan. Saas nähdä mikä tilanne huomenna ja sitä seuraavina päivinä. Harmittaa tosissaan.
Röntgenkuvat on otettu ja hiukan ristiriitaisia lausuntoja. Lääkärin mukaan ranteessa olisi kaksi irtonaista luunpalaa ja kolmas ehkä myöskin murtunut. No vertailukuvat vuodelta 2005 taas röntgenlääkärin mukaan eivät merkittävästi eroa nykyisestä eli mahdollisesti ei uusia vikoja. Tosin ranne on aivan saamarin kipeä että jotain vikaa on. Odotellaan virallista tuomiota.
