Tilaustöitä

Jokaisen kodin sisustus on uniikki. Seinäpinnoille halutaan asioita, jotka puhuttelevat tai ainakin muistuttavat jostain merkityksellisestä. Olenkin saanut tallentaa pinkopohjiin alkukesän aikana kaksi sellaista. Eräänlaista vuoren valloitusta ja suloisia koirasisaruksia. Galleriasta voit käydä kuvia katsomassa. Kuvaa klikkaamalla se avautuu isommaksi.

Galleriasta löydät myös juuri valmistuneen, uusimman teokseni: Viljavat maat, jonka koko on 65x81cm.

Otan mielelläni myös tilaustöitä vastaan. Jos maalaustyylini miellyttää, niin ole rohkeasti yhteydessä. Samoin jos myynnissä olevista tauluista joku tuntuisi omalta, postitus kotimaahan onnistuu ja taulut kotiutuu turvallisesti pakattuina.

Terkuin, Tiina

Cafe Mondeossa

Kävimme tänään Seinäjoella Cafe Mondeossa päivittämässä taideseinän.

Tässä ravintolassa olen saanut pitää taulujani esillä jo pari vuotta. Tämä kuvassa näkyvä seinä on varattu minun töilleni. Mukava kannustin yrittäjältä. Arvostan kovasti ja olen tietysti hyvin kiitollinen, kun maisemani pääsevät esille. Samalla työni saa näkyvyyttä laajemmin. Ravintolassa voi ruokailun lomassa ihailla myös taiteilija Panu Hemmingin maalauksia.

Isot maalaukset vaihtui nyt osaltani vähän pienempiin. Pyrinkin nyt jatkossa vaihtuvampaan seinään. Eli, pari-kolme kertaa vuodessa vaihdan maalaukset uusiin maisemiin.

Täällä Cafe Mondeossa saa mm. maistuvaa lounasruokaa ja ruokailun lomassa voi nauttia samalla taiteesta. Eräänlaista väriterapiaa. Suosittelen kokeilemaan!

Taulut jotka tällä kertaa pääsivät esille: Virtaava vesi sekä valaise vielä hetki. Molemmat ovat viimevuoden tuotantoa ja akryylivärimaaleilla tehty canvaspohjalle.

Nämä löydät myös galleriastani hintoineen jos kiinnostuit.

-Tiina-