Tilaustöitä

Jokaisen kodin sisustus on uniikki. Seinäpinnoille halutaan asioita, jotka puhuttelevat tai ainakin muistuttavat jostain merkityksellisestä. Olenkin saanut tallentaa pinkopohjiin alkukesän aikana kaksi sellaista. Eräänlaista vuoren valloitusta ja suloisia koirasisaruksia. Galleriasta voit käydä kuvia katsomassa. Kuvaa klikkaamalla se avautuu isommaksi.

Galleriasta löydät myös juuri valmistuneen, uusimman teokseni: Viljavat maat, jonka koko on 65x81cm.

Otan mielelläni myös tilaustöitä vastaan. Jos maalaustyylini miellyttää, niin ole rohkeasti yhteydessä. Samoin jos myynnissä olevista tauluista joku tuntuisi omalta, postitus kotimaahan onnistuu ja taulut kotiutuu turvallisesti pakattuina.

Terkuin, Tiina

Ensimmäinen taiteilija-avustus

Vuoden alusta tammikuussa oli Seinäjoen kaupungilla avoin haku; taitelija-avustukset, nuorten taiteenharrastajien avustukset 2025.

Ensimmäistä kertaa sovin kategoriaan. Avustusta sai hakea ainoastaan ammattimaisesti taidetta harjoittava henkilö. Myönnettävät avustukset olisivat pieniä, eikä niitä ensisijaisesti myönnettäisi samalle henkilölle peräkkäisinä vuosina.

Näin Y-tunnuksen omaavana tämä mahdollistui minullekin.

Aina silloin tällöin näkee hakumahdollisuuksia erilaisiin tukiin. Ne ei kuitenkaan mahdollistu ns itsenäisille taitelijoille, jotka maalailevat vain omissa nimissä. Usein vaaditaan kuuluminen taiteilijaliittoon tai sitten tuo Y-tunnus, vaikka toiminta tai harrastus ei olisikaan päätoimista.

Tänä vuonna Seinäjoen kaupunki jakoi avustuksia yhteensä 15 200€. Minun nimeni oli positiivisesti siellä aakkoslistan alimmaisena. Taidetarvikkeisiin sain avustusta 500€. Marraskuun loppuun mennessä tehdään vielä selvitys siitä, onko maksettu tuki käytetty alkuperäiseen tarkoitukseen.

Tuki tuli tarpeeseen ja olen kiitollinen tästäkin osallisuudesta.

Tässä on mm ensimmäinen teos, joka värittyi tuen myötä 90x90cm:n kokoiselle canvas-pohjalle. Akryylivärimaalaus Hiljaisuus metsän yllä. Se saapuu usvan saattelemana. Teoksen koko on 90x90cm. Myynnissä galleriassani.

Värikylläisyydellä jatketaan. Sitä luontokin meille nyt tarjoilee. Ammennetaan väreistä ja valoista voimaa. Kiitos kun käväisit, tapaamisiin!

-Tiina-

Cafe Mondeossa

Kävimme tänään Seinäjoella Cafe Mondeossa päivittämässä taideseinän.

Tässä ravintolassa olen saanut pitää taulujani esillä jo pari vuotta. Tämä kuvassa näkyvä seinä on varattu minun töilleni. Mukava kannustin yrittäjältä. Arvostan kovasti ja olen tietysti hyvin kiitollinen, kun maisemani pääsevät esille. Samalla työni saa näkyvyyttä laajemmin. Ravintolassa voi ruokailun lomassa ihailla myös taiteilija Panu Hemmingin maalauksia.

Isot maalaukset vaihtui nyt osaltani vähän pienempiin. Pyrinkin nyt jatkossa vaihtuvampaan seinään. Eli, pari-kolme kertaa vuodessa vaihdan maalaukset uusiin maisemiin.

Täällä Cafe Mondeossa saa mm. maistuvaa lounasruokaa ja ruokailun lomassa voi nauttia samalla taiteesta. Eräänlaista väriterapiaa. Suosittelen kokeilemaan!

Taulut jotka tällä kertaa pääsivät esille: Virtaava vesi sekä valaise vielä hetki. Molemmat ovat viimevuoden tuotantoa ja akryylivärimaaleilla tehty canvaspohjalle.

Nämä löydät myös galleriastani hintoineen jos kiinnostuit.

-Tiina-

Näyttely Still Standing culture club baarissa Seinäjoella

Astu sisään niin hämmästyt. Paikallinen baari Seinäjoella on omalta osaltani ainakin positiivinen elämys. Lämminhenkinen vastaanotto ja persoonallinen miljöö, jollaiseen en ole aiemmin päässyt vielä tutustumaan. Täällä on kuukausittain vaihtuvat taideseinät, joissa voi nähdä laajaa taideskaalaa. Nyt maaliskuun ajan Tiina´s art on siellä esillä.

Taustalla soi hyväntuulinen reggae musiikki ja sen lomassa voit nauttia vaikka kupillisen maistuvaa kahvia, ellet ole sitten viihdetuulella ja osta muuta.

Taidetta löytyy lattiasta kattoon. Nämä värikkäät seinät saivat parikseen nyt yhtä värikylläistä katseltavaa. Tervetuloa näyttelyyn!

Jos satut samoille hoodeille, poikkea ihmeessä. Nämä taulut ovat siellä esillä 31.3. saakka. Tiskiltä löytyy myös vierasvihko, johon toivon sinun kirjoittavan palautetta tauluistani. Sana vapaa 🙂

2025 vuosi aloitettiin vesiaiheella

Putous 2025

Heipsan!

Vuoden ensimmäinen taulu olisi tässä. Jos oikein tarkasti katsot, niin sieltä löytyy kyllä myös elämää. Lupasin nimittäin yrittää lisäillä maalauksiini mm. eläimiä. Aloitankin vuoden pupuparilla. Mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan tälle vuodelle, tai onko muuten vain merkityksetöntä, jääkööt pimentoon.

Vuosi on alkanut kiireisesti. Ei niinkään maalauksen suhteen vain kaiken muun. Ensi kertaa pohdin vuosikalenterin ostamista, että pysyn luvussa mihin itseni olen luvannut. Jotta balanssi säilyy, on löydyttävä myös näitä hetkiä luomiseen. Mulla on kai sisäinen tarve elää välillä haavemaissa, maalaus on siihen oiva silta. Ja kun uppoutuu mielessään pois tästä aikataulutetusta elämästä ja jatkuvasta huolenpidosta, syntyy sitten jotain tällaista, kuten vesiputous.

Vuoden ensimmäinen taidenäyttelykin on nyt muuten varattuna. Kyseessä ei ole kirjasto tai galleria, vaan ihan Seinäjokinen baari. Maaliskuussa Still Standin Baarin seinät koristellaan nimittäin Tiina´s Art maalauksilla. Baarissa on kuukausittain vaihtuvat seinät. Ja oma vuoro tulikin suhteellisen nopeasti. Jos satut matkailemaan Seinäjoen keskustassa tai asut lähistöllä, on nyt yksi hyvä syy lähteä yksille Still Standin Culture Clubille.

Kirjastonäyttelykin on kyllä varattuna. Nurmon kirjastosta bongaat tauluni 2026 tammikuussa.

Vuosi on onneksi vasta alussa. Tarkoitus on näkyä ja kuulua vähän enemmän kuin tähän asti.

Kiva kun poikkesit sivustoillani!

-Tiina-

Vuoden viimeinen

Tässä sitä taas ihmetellään mihin aika katoaa ja kiihtyykö ajankulku vanhetessa. Vuodenvaihde tulee lopulta aina liian nopeasti. Tässäkö tämä oli ja pohdintaa mitä sain aikaan, tavoittelinko vai toteutuiko joku haaveistani? Muistinko olla tarpeeksi kiitollinen ja osasinko välillä heittäytyä tuntemattomaan? Luulisin. Jokainen vuosi kuten tämäkin, piti sisällään haasteita, pettymyksiä ja suruja. Kuitenkin, ilon kanssa tasapainotellen. Maalausharrastus toimii itselläni henkireikänä ja omana selviytymiskeinona stressiä vastaan. Musiikki tosin on myös tärkeä osatekijä. Musiikkia kuunnellen nämäkin vuoden aikana maalatut taulut syntyivät.

Vuoden viimeinen teos valmistui juuri ennen vuodenvaihdetta ja etsii uutta kotia. Saaristolaismaisemaa.

Ensi vuodelle tavoitteeni on olla tuotteliaampi. Eli yritänpäs löytää tälle harrastukselle taas enemmän aikaa.

Maisemasisältöön olen luvannut lisätä ”enemmän elämää”, eli tauluissa tulisi näkyä jatkossa myös joku eläin, mahdollisesti maisemaa laajemmin ja rakennuksiakin. Tässä vuoden viimeisessä maalauksessa sellaisia on ripoteltuna maisemaan.

Tuossa työvälineistöäni ja maisemat ovat syntyneet tähän asti aina canvas kankaalle.

Jatkossakin tauluni maalaan näihin pinkopohjiin. Ensi vuodelle ei vielä ole varattuna näyttelyä, mutta katsotaan tuoko vuosi sellaisen kuitenkin mukanaan. Hyvää ja tuottoisaa tulevaa vuotta kaikille! Kiitos, kun vierailit sivuillani.