Viimeinenkin jälkikasvusta muutti kevään aikana omilleen. Hänen huoneena toiminut tila sai yhdelle seinälle uutta väriä. Huoneen käyttötarkoitus ja loppustailaus on vielä avoimena. Jostain sentään pitää aloittaa ja miksipä ei taiteesta. Nyt on sitten kodin seinässä ensimmäinen muraali.
Kotini on galleriani, konkreettisesti nyt seinineen. Tämä seinämaalaus tuskin jää ainokaiseksi. Suuren teoksen maalaus seinään oli erittäin mieluisaa. Ja koska oman seinän maalaus oli kyseessä, ei aikataulustressiäkään tullut.

Tuo seinäpinta on pystymuuria. Rapattu ja maalattu pinta oli akryylimaalaukselle oikein sopiva. Tavallisesti pinkopohjia värittäneenä huomasin nauttivani tästä paljon enemmän. Tätä taidemuotoa olisikin kiva toteuttaa enemmän.
En yleensä piirtele mihinkään maalaukseeni suunnitelmaa kynällä. Maalaan sen sijaan kaiken siveltimillä, myös tuon hahmotuksen. Väriä lisäilen maalauksen edetessä ja yleensä tuo maisema muovautuukin tai muuttuu maalatessa. Sitä alkaa nähdä teoksen myös mielessään suurena maisemana, jota haluaa esittää maalaten muillekin katsojille. Mahdollisimman kuvaavasti tietenkin. Yritän tallentaa maalauksiini myös tietynlaisen tunnelman.
Aina on kiva kuulla, jos joku maalauksen katsoja mainitsee tulkinneensa sellaista, jota olen yrittänytkin välittää. Teos on yleensä tekijälleen silloin onnistunut.

Vielä toivomuslistalla on joskus saada tähän maalaukseen jonkinlaiset kehykset. Katsotaan riittääkö puolisolla innokkuutta toteutukseen.







